Bisneshotellilla syötiin tulista inkkariaamupalaa.
Vähän kaipailimme tuttua ja turvallista omelettia. Sitten hypättiin tuktukin kyytiin ja maksettiin törkeää ylihintaa (60 INR) 1km matkasta. Onneksi matka vei venelaituriin, josta päästiin 3 rupialla Fort Kochiin, eli Portugalilais-Englantilais-Hollantilais vaikutteiselle linnoitussaarelle. Lauttarannasta otimme tuktukin ja lähdimme etsimään majoitusta. Heti toinen paikka minne tuktuk kuski vei tärppäsi. Otettiin huone homestaysta eli jonkun inkkarin kotiinsa järjestämästä kolmen vierashuoneen hostellista. Tropico jäi hostelliin täyttämään nettikiintiötään ja minä lähdin shoppailemaan. Tarkoituksena oli korvata viime kesänä kiireessä liettuasta ostetut halvat ja ei niin hyvät rillit. Sisäpiirin tietoa olin saanut parhaalta tuntemaltani Delhin lakinaiselta, joten pienen guuglailun jälkeen piirsin karttaan ruksin Hospital Roadin ja Chittoor roadin kulmaukseen. Lawrence & Mayo rilliketjun myyntikirjaan kirjattiin 0.366 lakhin tilaus ja pian mulla on kahdet merkkirillit, yhdet tummilla ja toiset kirkkailla laseilla. Huraa!
Meni vähän pitkään paluumatkalla kun otin oikotien lauttarannasta hostellille. Opinpahan senkin, että älypuhelin on hyvä olla reissussa mukana, mielellään nettiliittymällä. Mutta, sen antamaan paikkatietoon ei voi luottaa. Kartat on kyllä oikein. Viimein kun löysin takaisin kämpille niin lähdettiin heti syömään. Suden nälkä mulla olikin ja mentiin jonnekin tyhjään ravintolaan vilkkaammalla kadulla. Oltiin ilmeisen hyviä mannekiinejä, kun kohta paikka tuli puolitäyteen länkkäreitä. Hyvät ruuat oli, mutta piti pyytää chilikastiketta, kun yritän pitää sietokyvyn yllä ja turistipaikoissa on miedommat.
Oli poijjat paikan omistajalla aidosti iloinen hymy kun pyysin lisää chiliä! Olin ylpeä itsestäni.
Vähän kaipailimme tuttua ja turvallista omelettia. Sitten hypättiin tuktukin kyytiin ja maksettiin törkeää ylihintaa (60 INR) 1km matkasta. Onneksi matka vei venelaituriin, josta päästiin 3 rupialla Fort Kochiin, eli Portugalilais-Englantilais-Hollantilais vaikutteiselle linnoitussaarelle. Lauttarannasta otimme tuktukin ja lähdimme etsimään majoitusta. Heti toinen paikka minne tuktuk kuski vei tärppäsi. Otettiin huone homestaysta eli jonkun inkkarin kotiinsa järjestämästä kolmen vierashuoneen hostellista. Tropico jäi hostelliin täyttämään nettikiintiötään ja minä lähdin shoppailemaan. Tarkoituksena oli korvata viime kesänä kiireessä liettuasta ostetut halvat ja ei niin hyvät rillit. Sisäpiirin tietoa olin saanut parhaalta tuntemaltani Delhin lakinaiselta, joten pienen guuglailun jälkeen piirsin karttaan ruksin Hospital Roadin ja Chittoor roadin kulmaukseen. Lawrence & Mayo rilliketjun myyntikirjaan kirjattiin 0.366 lakhin tilaus ja pian mulla on kahdet merkkirillit, yhdet tummilla ja toiset kirkkailla laseilla. Huraa!
Meni vähän pitkään paluumatkalla kun otin oikotien lauttarannasta hostellille. Opinpahan senkin, että älypuhelin on hyvä olla reissussa mukana, mielellään nettiliittymällä. Mutta, sen antamaan paikkatietoon ei voi luottaa. Kartat on kyllä oikein. Viimein kun löysin takaisin kämpille niin lähdettiin heti syömään. Suden nälkä mulla olikin ja mentiin jonnekin tyhjään ravintolaan vilkkaammalla kadulla. Oltiin ilmeisen hyviä mannekiinejä, kun kohta paikka tuli puolitäyteen länkkäreitä. Hyvät ruuat oli, mutta piti pyytää chilikastiketta, kun yritän pitää sietokyvyn yllä ja turistipaikoissa on miedommat.
Oli poijjat paikan omistajalla aidosti iloinen hymy kun pyysin lisää chiliä! Olin ylpeä itsestäni.
No comments:
Post a Comment