Keralan takavedet

Asuntoveneilyä

Veneretkistä ihmiset kummasti tuntuvat aina tykkäävän.

Siispä veneilemään maailmankuuluja Keralan takavesiä pitkin teki mieli meillä suomalaisillakin, ei näköjään tuhansien järvien maassa saa tarpeksi veneilystä. Rinkat laitettiin vaijerilukolla Edelweiss sellimajoituksen ikkunan metallikaltereihin säilytykseen ja otimme invamopon kohti bussipysäkkiä. Yritimme kovasti saada ajettua taksamittari päällä, mutta turhaan. Ne kun toimivat vain kun riksaan istuu inkkari, ei länkkäri. Anyways, löysimme bussin kohti Allappia, tuota Kochin eteläistä naapuria, joka toimii erilaisten sikaariveneiden, vesitaksien ja asuntoveneiden hubina. Bussi teki jossain kohti rajun väistöliikkeen. Takaikkunasta näimme kuinka mies, polkupyörä ja lapsi olivat kadussa. Kaatuivat fillarilla juuri bussin eteen.

Bussikuskin nopeiden refleksien ansiosta ei tullut ruumiita.

Asuntoveneet lähtee kahdeltatoista joka päivä. Me olimme löytäneet laiturille vasta yhdeltä, joten saimme valita kahdesta jäljellä olevasta yhden makuuhuoneen paatista. Viiden makuuhuoneen paatit olisivat olleet vieläkin kalliimpia. Tosin niitä oli vielä runsaasti saatavilla. Tottakai veneitä valitessa iskin pääni oviaukon yläkarmiin niin että palkki taipui ja veri tirskui. Maksettiin asuntoveneestä 5500 rupiaa/yö ja odotukset olivat suuret kun lähdettiin hiljalleen lipumaan kohti niitä takavesien taaimpia nurkkauksia. Kohta kokki jo toikin lounaaksi laihan kalan, riisiä ja chilikastiketta. Ensimmäinen stoppi oli juuri ennen lounasta kalakioskille, vink vink, ostakaa turistit ylihintaisia merenherkkuja. Ei ostettu. Sitten toinen pysäkki oli jonkun highwaysillan kupeessa, kokki lähti ostamaan kaljaa. En tiedä mistä asti, mutta koko hommassa meni yli puoli tuntia. Meinasin sanoa pari valittua sanaa kapteenille, että olis voinu pysähtyä lähemmäksi kauppaa, mutta ei se osannut suomea, enkä minä hindiä vieläkään. Nielin kiukkuni kun totesin kruisailuaikaa olevan vielä runsaasti ennen auringonlaskua. No vielä mitä, puoli kuudelta mentiin jo yöparkkiin. No, saihan ne auringonlaskukuvat otettua siitäkin. Aamulla sitten taas tunnin verran veneajelua kun palattiin lähtölaituriin.

No, sainpa ainakin löydettyä taas kirjan kirjoitusinspiraatiota, kun veneen keinuessa kuuntelin mielimusaa aipodista ja tuumailin syntyjä syviä.

Keralan takavedet on ihan hieno juttu vielä, mutta jos veneessä yöpyminen ei ole se juttu, niin samat valokuvat saa otettua ja paikat nähtyä Keralan osavaltion virallisella vesitaksilla. Tai sitten päivän kestävillä turistiveneillä. Tulevaisuudessa tämä tullee muuttumaan, sen verran paljon siellä oli asuntoveneitä liikkeellä. Jokaisen veneen kapteeni+kokki miehistö heitti ruuantähteet, roskat, tyhjät pullot yms. laidan yli veteen, veneen pakokaasujen lisäksi tietty.

Ei tuntunut paikallisia inkkareita häiritsevän kotilaiturilla pestä pyykejään, itseään ja hampaitaan samassa vedessä.

Tiikerin metsästys

Tämä veneretki oli meille niin iso pettymys että luettiin lisää seuraavaksi valitsemastamme kohteesta, Periyarin luonnonpuistosta. Hevosmiesten luotettava tietotoimisto eli internjet tiesi kertoa että tiikerinspottaukseen tämä puisto ei ole intian paras. Siispä jätämme Periyarin suosiolla väliin. Lentologistisista syistä Delhi jää Intian matkani viimeiseksi kohteeksi, Tropico suuntaa sinne tänään ja tiemme eroavat kolmen viikon yhteisen taivalluksen jälkeen. Sisäinen tilastonikkarini resetoi päiväkustannuslaskurin, jotta saamme aiemmin mainitun kaks tonnia per päivä lukeman päivitettyä tuhanteen seitsemäänsataan. Nämä lukemat ovat vielä kaksin matkailun lukemia. Tähän asti majoitus on ollut jaettu kustannus.

Omista suunnitelmista paljastettakoon sen verran että tiikerin aion vielä yrittää nähdä jossain päin ihmeellistä intiaa.