Virta loppuu

Sähkökatkos

Tiistai-iltana mua viihdytettiin koko kylän kattavalla sähkökatkoksella.

Pikku katkoksia on aika usein, mutta tämä oli hieno. Parvekkeelta näkyi pimeä kaupunki poislukien muutama telttakylän teltta jossa valoa ja iloa tuottaa tulipesä tai nuotio, sekä horisontissa häämöttävä lentokenttä. Hetken täyspimeyttä ihailtuani muutamiin rakennuksiin ja telttoihin alkoi syttyi valoja ihmisten saadessa varajärjestelmiään käyntiin.

Intian sähkökatkot on yleisiä, isommissa kaupungeissa ja joka hotellissa ja liikkeessä on yleensä UPS tai varageneraattori. Afrikassakaan ei mielestäni ollut näin paljon sähkökatkoja. Tai sitten vain olin Afrikassa niin paljon puskassa, ettei niitä katkoja ollut toteamassa.

Hännystelijä #272661

Sattuipa taas kylillä käydessäni
juomaa ja tarvikkeita ostaessani
minua inkkarin tervehtivänsä
ruotsia ilmoitti opiskelevansa
hälle pari sanaa kirjoittaessani
kutsui minut maatilallensa
kupletin juonen haistaessani
kohteliaasti kieltäytyessäni
ystävinä jälleen erottiin.

Kunnes taas illalliselle kävellessäni
edellämainitun inkkarin hyökätessänsä
mostkarinsa vierelleni pysäyttäessänsä
maatilakutsunsa toistaessansa
äitinsä kokkauksia mainostaessansa
illalliskutsun esittäessänsä
maksun vapaaehtoisuudesta ilmoittaessansa
lähes kohteliaasti jälleen kieltäytyessäni
lähes ystävinä jälleen erottiin.

Huomista jään odottamaan
ehkä taas tavataan
vihamiehinä viimein erotaan.

Yksin matkustaminen

Ei olekaan aina niin kivaa kuin kuvittelin.

Vähän alkaa käydä tylsäksi olla ainoa asiakas hotelleissa ja ravintoloissa sekä melkein ainoa länkkäri kadulla. Täällä on liian kuuma elohopean mennessä jo neljänkympin paremmalle puolelle ja turisteja on todella vähän liikkeellä. Yritä siinä sitten tutustua uusiin ihmisiin. En ole varma miksi en ole sitten Madurain jälkeen oikein tutustunut oikeisiin inkkareihin, vaan vaan myyntimiehet tekee tuttavuutta. Ehkä olen vain väärässä paikassa väärään aikaan, tai sitten minusta huokuu jo reissuväsymys ja hännystelijäketutus niin kovasti, että normaalit selväjärkiset ihmiset eivät uskalla lähestyä. Ainoastaan epätoivoisimmat ja innokkaimmat hännystelijät päättävät kokeilla kepillä jäätä, kuitenkin perääntyessään suht nopeasti.

Jotenkin alkaa tuntua tarpeettomalta tämä paikasta toiseen nähtävyyksien perässä kulkeminen. Kuinka monta hindutemppeliä uskomaton (=ei uskovainen) ihminen osaa arvostaa yhden päivän, reissun, vuoden tai elämän aikana?

Ja sitten on se jatkuva logistiikan säätäminen eli matkalippujen ja hotellien varaus. Vaihtoehtona logistiikan säätämiselle on saapua uuteen kaupunkiin, ottaa tuurilla yhden yön hotelli ja vaihtaa se paremmin tiedusteltuun seuraavana päivänä. Niinkuin edellisestä postauksesta opimme, sekään ei aina käy sujuvasti.

Ehkä asiaan vaikuttaa se, että tämän Khajurahon päänähtävyys on nähty päivässä ja logistiikkasyistä olen täällä neljä päivää. No, tuleepa huollettua itseään kunnon levolla ja vaatteitakin saa välillä pyykättyä. Samanlainen rennot neljä päivää oli myös tiikeripuistossa. Ehkä huominen matkustuspäivä pistää taas adrenaliinin virtaamaan ja tuo mielekkyyden ja tarkoituksen taas mukaan peliin. Tämä oli täysin ennustettavissa, että yksin matkustaessa joskus tulee yksinäinen fiilis. Mutta sitähän täältä lähettiin hakemaankin. Aikaa itselle, uusia kokemuksia ja uusia tuntemuksia.


"Sitä saa mitä tilaa" - Yölintu
"Mitäs tilasit" - Turo's Hevi Gee

Sekalaisia huomioita

Täällä Khajurahon turistikaupassa oli samat pienet pronssipatsaat viidellä kympillä mitä Mysoren mummu myi kahdella sadalla. Varmaan jos täältä ettis jonkun katumyyjän, niin sais kahteen kymppiin samat patsaat. Tiedä sitten onko laatueroja, en jäänyt sen tarkemmin tarkastelemaan.

Keralassa ja Tamil Nadun osavaltioissa hotellihuoneet ja hotellin ravintolalaskut maksettiin aina samantien. Täällä pohjois-intiassa, eli tähän asti West Bengal ja Madhya Pradesh:n osavaltioissa tuntuu olevan tapana kerätä kaikki loppulaskuun.

Madhya Pradesh:n osavaltio on yllättävän siisti, roskaa kadulla vähemmän. Ja bussilla pikkukylien läpi mentäessä ei liikkeiden mainoskylteistä voi enää lukea missä ollaan, kuten Keralassa voi. Tai voi lukea, mutta vain hindiksi. Unelmaseikkailu olis ajaa mopolla yksin intian halki.

Taas yksi mainitsemisen arvoinen Intialaisten hassu tapa on se, että he kaatavat vettä pullosta tai lasista kurkkuunsa koskettamatta huulillaan pullonsuuta tai lasia. Melko taitureita. Minäkin kokeilin, mutta ei onnistu vielä tyylillä. Joko kastuu rinnukset tai sitten on liian epävarma tyyli. No, harjoitellaan harjoitellaan.