Hukkapäivä

Vesiputoukset

Onneksi varasin tiikerisafarit ennakkoon. Siltikin ekan päivän aamulla oli täyttä, enkä mahtunut mukaan. No, sainpa nukuttua pitkään ja aamulla suihkuun mennessäni huomasin, että wc:n lattialla makaa kuollut sammakko. No, intiassa eläimet ja ihmiset elävät (ja kuolevat) sulassa sovussa keskenään kadullakin, niin miksei kodeissakin.

Juttelin resortin 1/3 omistajan, Avinashin kanssa. Tänä vuonna (2013) on Madhya Pradeshin luonnonpuistoissa rajoitettu ajoneuvolupia rajusti lähemmäs viidestäsadasta yhdeksäänkymmeneen per päivä. Bisnes menee huonosti. Taidan myöhemmin antaa vähän bisnesoppeja omistajalle. He kun järjestivät mulle privaattisafarin, koska olen resortin ainoa asiakas tällä hetkellä. Mielelläni olisin jakanut auton (ja kustannukset) muiden turistien kanssa. Mutta ei näköjään inkkareiden bisneskouluissa opeteta Kaunis Mieli leffastakin tuttua peliteoriaa, vaan kilpailu asiakkaista on veristä ja kaikki keinot on sallittuja. Tein päätöksen tehdä havaintoja trooppisen asumisen keinoista ja kirjoittaa "paremman resortin resepti" tässä reissatessani.

Tiedä vaikka avaan joskus jonnekin tropiikkiin oman resortin.

Chenchpur Falls ja maaseudun rauhaa

Puolitoista tuntia ajettiin oikean maaseudun läpi.

Ensin tie oli todella sileää ja kapeaa asfalttia, sitten kohtalaista soratietä vaihtuakseen myöhemmin metsässä meneviksi pyöränjäljiiksi. Intian maaseudulla ei näy henkilöautoja, eikä tuktukeja, vaan vain joitain moottoripyöriä, traktoreita ja härkävankkureita. Enimmäkseen kuitenkin ihmiset liikkuvat fillarilla tai apostolin kyydillä. Pikkupoikana nostin minäkin motskareille kättä kuten varmaan kaikki suomalaiset pikkupojat. Täällä intiassa moottoripyörä on kuin ihmisvartalon jatke, niin yleinen se on. Sillä ajaa vanhat ja nuoret, perheet lapsineen. Kolme prätkän päällä on erittäin tavallinen näky, neljäkin olen nähnyt. Inkkaripikkupojat (ja tytöt) eivät morjensta motskareita vaan länkkäreitä. Täällä maalla meitä valkoihoisia ei juurikaan näy. Ja jos länkkäri sattuu olemaan avojeepin kyydissä, niin käsiä nousee paljon ja huuto on kova, pikkuinkkareiden huutaessa "bye" tai "hello", riippuen onko kyseisen porukan kuppi puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä.

Vesiputous

Madhya Pradeshin punamultainen lehtipuu maisema eläimineen iltapäivän auringossa avojeepin lavalta havannoituna vei mut muistoissani ekalle Afrikan safarille Keniaan ja Tansaniaan sekä hieman yllättäen Jyväskylän maaseudulle, jossa joskus vastaavanlaisissa fiiliksissa olen iltapäiväauringossa ajellut omalla prätkälläni.

Elä tekstaa kun ajat

Hieno, mutta pieni vesiputous viimein löytyi ja pääsin testaamaan laajakulmalinssiini ostamaani ND-filtteriä. Tyytyväinen olin tulokseen. Sitten evästä naamariin, olivat hotellilta tehneet mulle mukaan oikein piknik korin, josta löysin kolmioleipiä, vettä, limsaa ja kaljan. Hotellin englantia osaamaton "opas", kaivoi tavaraa korista viitesanoin "this is my towel/beer/soda etc." Eka mietin että huumorijamppa, mutta kun yritin juttua heittää, niin totesin äkkiä että parempi puhua suomea/liettuaa/venäjää kuin englantia. Menee pojan pää vain sekaisin kun tunnistaa kielen, muttei ymmärrä. Melkein rupesi v**ttamaan kun tämä intialainen tumma ja laiha versio Chevy Chasesta kyyläsi koko ajan kun syön. Otin katsekontaktin ja sanoin ihanmitävaan ihanmilläkielellävaan, niin se käänsi pään hetkeksi pois tai otti askeleen poispäin, mutta hetikohta se kyyläys jatkui. Lisäksi kuskin teini-ikäinen poika pummasi kyydin molempiin suuntiin. Paluumatkalla otettiin vielä jotain rahtiakin jeeppiin pikkupätkäksi kyytiin, mutta rahdin omistaja sentään kysyi multa hyväksynnän. Reiluna miehenä ajattelin auttaa inkkaria hädässä tällä kertaa, ei se multa ole pois.

Madhya Pradesh:n auringonlasku liikkuvasta autosta kuvattuna.

Mutta auta armias jos tiikerisafarilleni tulee maksamattomia asiakkaita, niin Elmo rupeaa käskyttämään ja Avinash tottelemaan.