McLeod Ganj

Himalajan hurmioon

Larilla oli samanlaiset suunnitelmat kuin minulla tuleviksi päiviksi, joten otimme yhteistuumin tuktukin bussiasemalle, jossa 193 INR maksettuamme saimme matkalipun käteen ja kympillä vielä turbaanipää heitti rinkkani päänsä päälle ja täydellisssä balanssissa ja harmoniassa kapusi tikkaita pitkin bussin katolle, jossa kaikki isommat matkatavarat oli määrä kuljettaa. Juttelin nuoren nelikymppisen New Orleansista kotoisin olevan, nykyisin Tiibetiläisille englantia opettavan, buddhismiin kääntyneen eläkeläismiehen kanssa mukavia ja mainitsin etten tiedä pysyykö rinkkani auton katolla koko matkaa. Englantia puhumaton turbaanipää kuitenkin ymmärsi lähes täydellisesti ja viittomakielellään pyysi minua käymään bussin katolla varmistamassa rinkkani kiinnityksen. Niin tein. Rinkan solki oli vedetty kaiteen ympärille ja kiinni, lisäksi toisella narulla solmittu katon kiinnityskoukkuun. Ehkä se siinä pysyy, vaikka itse olisin laittanut kuormaliinoilla piukasti kattoa vasten.



Bussimatka meni enimmäkseen torkku-unessa, joka on hyvinkin mahdollista jos molemmilla puolilla on hartiat tukemassa. Päätä kannattaa roikuttaa etupuolelle, paljon niskaystävällisempi asento. Seitsemän tuntia myöhemmin bussi pysähtyi Dharamsalaan, jossa vaihdoimme samantien toiseen bussiin, määräasemana 9km päässä sijaitseva McLeod Ganj, joka toimisi myös Elmon kotina muutaman päivän ajan. Ekaksi yöksi Larin kanssa otettiin 400 INR/yö huone, jossa ei wifiä, mutta kuuma suihku. Sitä kyllä tarvitaankin, täällä 1700m korkeudessa vuoristossa on päivän maksimit matalaa kahtakymmentä astetta ja yöllä viittätoista. Melko kontrasti Khajurahon +42/+29 celciukseen.



En tiennyt ennakkoon mitään Dharamsalasta enkä sen alikylästä McLeod Ganj:asta, muuta kuin että intialainen työkaverini sanoi sitä pohjoisen Goaksi. Ja kuinka oikeassa hän olikaan, täällä ne takkutukkahippien kokoontumisajot on eikä missään Goan biitseillä.

Ai niin, asuuhan täällä myös neljästoista Dalai Lama ja koko Tiibetin hallitus evakossa.

Vuoristoon mars!

Käveleskeltiin kylän keskustassa ihaillen tätä puoliksi tiibetiläistä, puoliksi intialaista kylää ja sen ihmisiä ja rakennuksia. Täällä on paljon enemmän tiibetiläisiä kasvoja kuin intialaisia. Ja hännystelijät loistavat poissaolollaan, mikä on suuri ihme näinkin turistisessa paikassa. Italialaisessa kahvilassa otin pitkästä aikaa tuplaespresson ja monta viikkoa kun on mennyt kahvitta, niin se maistui todella vahvalta. Kahvipäissäni bongasin naapuripöydästä kaksi buddhalaista munkkia juttelemassa keskenään. Nuorempi aina välilä päivitteli facebookkia tai muuten vain chattaili Samsung Galaxy kolmosellaan.

Aamupalakahvila näköalalla

Kahvilan ikkunasta näkyy kotka

Hard Rock Cafe McLeod Ganj

Rauhan kahvila

Turret taikahuilua ostamassa

Propagandaa vapaan Tiibetin puolesta

Vesiputoksille

Naddi kylän näköalat

Käytiin Larin kanssa kävelemässä Bhagsu vesiputouksilla ehkä n. 3km päässä helppoa tietä. Seuraavana päivänä Lari sai houkuteltua mut pidemmälle reitille, joka kattoi Tiibetiläisten lasten kylän TCV:n, kuusimetsän keskeltä löytyvän pyhän Dal järven sekä iki-ihanan Naddi vuoristokylän, jonka jälkeen lounasta syötiin jonkun puron ylityksen ohessa olevalla kioskilla, sitten tuskallinen nousu purolta mäen huipulla sijaitsevalle Galu temppelille, jossa GPS näytti korkeudeksi 2111m, josta laskeuduttiin takaisin McLeod Ganj:aan ja turvalliseen 1700m korkeuteen. Koko tämä melkein 10km reitin vedin uusilla flipflopeilla ja kameralaukku olalla. Ei ihan paras varustus tällaiseen keikkaan, mutta menihän se. Palkitsin itseni koko Intian reissuni kalleimmalla (130INR) ja pienimmällä Kaapi Nirvanalla tutussa ja turvallisessa Cafe Coffee Day:ssa.

Ei ole erikoiskahveilla herkuttelu halpaa edes intiassa, mutta kyllä mä olin sen taas ansainnut.

Tapaamisiin

Päivän aikana tavattiin joku vanhempi sakemanni, joka oli asunut Dharamasalassa viimeiset 20 vuotta ja oli omien sanojensa mukaan kielitaitoinen mies. Mun kielipää ei riittänyt tenttaamaan pitikö väitteet esim. Vietnamin, Kiinan ja Farsin kielestä paikkaansa. Mutta en kyllä keksi miksi hän valehtelisikaan.

Toinen mainitsemisen arvoinen kaveri oli tanskalainen Lukas, joka pysäytti meidät kadulla vaihtaakseen pari sanaa kanssamme. Lukas aikoi viettää kuukauden Dharamsalassa, eikä tehdä yhtään tyypillistä intiaturistin juttua. Tiedä sitten. Sanoi juttelevansa n. sadan ihmisen kanssa päivittäin. Lukasin lähtiessä omaan suuntaansa ja meidän omaamme, pari myyjätyttöä kyseli meiltä mitä oltiin juteltu Lukaksen kanssa. Tyttöparat joutuvat kahdesti päivässä juttelemaan Lukaksen kanssa ja kansainvälinen sormen pyörittely ohimolla paljasti, että tyttöjen mielestä Lukas ei käy ihan täysillä.

Ulkonäkönsä ja olemuksensa puolesta normaaleitakin ihmisiä täällä voi tavata, esimerkiksi Australialaisen Paulin, joka aikoi jäädä Dharamasalaan vuosiksi asumaan ja opettamaan englantia sekä opiskelemaan Tiibetiläistä kulttuuria ja buddhismia uteliaisuudesta, ei vakaumuksesta.

Lari jatkaa matkaansa saksalaisten ystäviensä kanssa, jotka saapuivat kylille tänään. Minä vaihdoin tähänastisen reissun hinta-laatusuhteelta parhaimpaan hotelliin. Eli 700 INR/yö ja sillä saan puhtaan huoneen, puhtaat lakanat, kuuman suihkun, puhtaan pyyhkeen ja nopean internetin.

Sitä oppii taas arvostamaan pieniä asioita, mitkä isolla budjetilla liikkuessa on itsestäänselvyyksiä.