Jäähyväiset Dubaille

Päivä sheikkinä

Jätettiin laukut hotelliin säilytykseen ja lähdettiin päiväksi kaupungille sheikkailemaan.

Oltiin netistä katottu theyellowboat.com pikavene joka menee Marinasta Palm Jumeirahin ympäri, jotta näkee Atlantis hotellin, siitä paatti jatkaa Burj Al Arab seitsemän tähden hotellin edustalle kääntymään takaisin. Ei me tietysti sinne päästy, kaikki vuorot oli huomiselle asti täyteen bookattu. No, säästettiinpä 200 dirhamia. Katottiin reittikartasta että RTA eli Dubain julkinen liikenne pitää myös joitain vesipysäkkejä hallussaan. Ja vieressä oli vesitaksi Dubai Marina ostarille kahdella dirhamilla. Sinne siis, siinä uskossa että sieltä pääsee eteenpäin Al Ghubaibaan Dubain Creekissä, yksi väli ja dirhami kerrallaan. Väärässä oltiin, piti ottaa yksityistaksi, jolla sai mennä minne haluaa. Mikäs siinä, mennään sillä, kun hintaakin tulisi vain 150 dirhamia per naama eli viiskybää halvempi kuin theyellowsubmarine.com veneellä.

Kyllä oli rikkaan sheikin olo lähteä laiturista kymmenen hengen katamaraanilla kahdestaan. Miehistöäkin oli kaksi jäsentä. Matka-ajan piti olla puolitoista tuntia, kun sinne Al Ghubaibaan kuitenkin oli matkaa, pari minuuttia kuulemma menee kun taksi pitää tankata. Mikäs siinä, aikaahan meillä vapaaherroilla on.

Nautiskellaan nyt elämästä.

Paluu todellisuuteen

Well well well... Sheikkinä olo loppui lyhyeen.

Tankkauspisteellä oli kaksi paikkaa, toisessa oli merivartiosto ja toisessa Monte Criston kreivi "Fish 'n' chicks" jahdillaan. Sillä valkonaamalla oli sen verran iso paatti ja paljon miehistöä, että korkea-arvoisimman Alin tehtävänä tuntui olevan kannella istuskelu ja tähystystornissa jalkojen heiluttelu. Siinäpä unelmatyö. Kreivillä oli varmaan visa electronin kanssa ongelmaa, sen verran tuntui tuo maksupuoli kestävän. Tai sitten maksu hoidettiin harvinaisen jaloilla kivillä ja kaupungin kaikkia timantologit olivat vapaalla.

Aurinko jo sammui kun viimein tuli meidän vuoro tankata paatti. Siinä sitten vähän säätivät myös veneen moottoria samalla tms. huoltoa, ei siinä mitään. Toinen kaveri sitten kiireissään kompastui bensaletkuun ja bensapistooli ruuttasi herkästi syttyvää nestettä kannelle muutaman sekunnin. Ei siinä mitään, meidät ohjattiin hyttiin ja ovi kiinni ettei tule myrkytystä. Katsottiin jo jauhesammuttimen ja palokirveen sijaintia valmiiksi, jos miehistö keksii vaikka yhtäkkiä laittaa tupakaksi kaiken stressin laukaisemiseksi. Kohta kuitenkin päästiin sille puolentoista tunnin vesitaksimatkalle, jossa saatiin pari suttuista yökuvaa luksushotelleista.

Päätin että jos Allah sallii joskus vähän enemmän löysää rahaa käyttööni, niin elän kyllä muutaman viikon kreivin elämää.

Teknologia vastustaa

Joskus vanhat konstit on parempia kuin pussillinen uusia. Mä siirryin jo Oslossa kirjoittaan blogimuistiinpanot reisitaskuun mahtuvaan vihkoon, nyt Dubaissa Tropicon puhelin ei pysynyt pois päältä. Maailma oli tasapainossa kun mun puhelin ei edelleenkään saa itseään käynnistettyä. Mulla Samsung Galaxy ykkönen, Tropicolla kakkonen. Näinköhän Samppa myy uusinta mallia eli kolmosta etäaktivoimalla viruksia vanhoihin malleihin??

Ensikosketus Intiaan..

..tapahtui jo Dubain lentokentällä, oli nimittäin sen verran monta inkkaria menossa SpiceJet:llä ja AirIndialla Indiaan.

Pre-security setä ohjasi meidät valkonaamat ystävällisesti lentoyhtiökohtaisia sääntöjä kunnioittamatta lyhimpään jonoon, jossa heitimme ruuma että käsimatkatavarat röntgenistä läpi. Sitten check-in jonoon. Ei heti hoksattu missä siinä ihmismassassa oli jonot, kun mikään ei liiku, mutta kysyvä ei tieltä eksy ja kohta korjasimme sijaintimme Delhi jonosta Mumbai jonoon. Yritettiin pelata valkonaamakorttia ja etuiltiin. Pahaksi onneksemme jonkun ryhmän keskelle ja ryhmän johtaja ilmoitti meille ystävällisesti jonon pään olevan tuolla. Tai tuossa on tuo lyhytkin jono. Mentiin siihen lyhyeen jonoon, siinä oli kolmen lapsiperheen porukka matkatavaroineen, äkkiähän noi tosta itsensä chekkaa sisään.

VÄÄRIN! Niillä oli pari kolme laukkua mieheen plus köyhemmille perheille 32" taulutelkkarit ja yhdelle perheelle 55" taulutelkkarit. Kaverit oli kuulopuheiden perusteella olleet siinä jo tunnin ennenkuin me tultiin jonon kakkospaikalle, me odoteltiin myös tuntinen ennenkuin oli boarding pass hanskassa. Vähän mekin siinä jouduttiin säätämään, ehkä 15 minsaa meni. Kyllä mut on vieroitettu niin pois todellisuudesta kun olen sivistysvaltion pikkukentältä lennellyt vuoden päivät. Riittää kun saapuu kentälle 30min ennen laskettua aikaa.

Seuraavaksi passintarkastusjonoon. Valitsimme reunimmaisen jonon, koska suurin osa jengistä jää kuitenkin putken suulle jonottamaan. Passijonossa tutustuimme Maikkiin (engl. Mike). Maikki oli aito jenkki, iso ja lihaksikas mies kuin mikä. Ja hyvä viinapää, oli vetänyt kaksi pulloa viiniä ja me vielä ymmärrettiin täysin sen puheliasta puhetta. Maikki ihastu mun National Geographic kameralaukkuun, kai siinä oli jotain mikä iski Afganistanissa palvelevan soltun makuhermoon. Halus vaihtaa sen johonkin. Tiedä sitten mihin kun ei sillä ollu muita matkatavaroita kuin passi ja lompsa. Ei tullut kauppoja ja Maikki jatkoi matkaansa Amsterdamiin.

Me suunnistimme vielä yhden securityn jälkeen Mumbain portille.