Toinen päivä Dubaissa

Al mahabba kor dihana hiel Burjuman

...eli vapaasti käännettynä... seuraava asema on Burjuman. Meidän kotiasema.

Dubai on kuin keidas aavikolla, jota halkoo pitkä metrolinja aivan kuten toisessa aavikon keitaassa, Las Vegasissa.

Ekan päivän iltana suuntasimme metromme keulan vielä kohti Dubai Marinaa, tuota Kapkaupungin waterfrontin pikkuserkkua ja Ranskan Rivieran siskon sedän kaimaa. Kävellen etittiin niitä maailmankuuluja Dubain palmusaaria, vaan luovutettiin kun heti aluksi mentiin väärälle saarelle. Ei takaiskusta kuitenkaan lannistuttu vaan etsittiin illallispaikkaa ökyravintoloiden ja normi-illallistamoiden sekavasta joukosta. Ei shortseissa ja t-paidassa läpäisty ylellisen Torotoro baariravintolan pukukoodia eikä naamakontrollia. No, ei meillä olis siellä ollu varaa mitään varmaan syödäkään. Kuulohavainnon perusteella bongasin keltaisen viuhahduksen. Epäilen Lamborghinia.

Paluumatkalla taas metrossa naapureiksemme osui kas kas itäisen naapurimme edustajia. Tämän pariskunnan molemmat edustajat olivat todella vähäsanaisia, joten potentiaalisen salakuuntelijan herkutteluhetket jäi laihaksi.

Arabian ihmemaa

Toisena päivänä, heti nettikahvilabrunssin jälkeen, lähdettiin kohti The Creek:iä eli Dubain ja Deiran erottavaa kanaalintapaista vesiestettä, jota halkovat erinäköiset vesibussit.

 Heti ekaksi hypättiin puiseen keikkuvaan abraan, joka yhden dirhamin maksua vastaan meidät heitti vastarannalle Deiraan, jossa katsottiin Dubai Museum, jossa sai kovasti laatua kolmen dirhamin pääsymaksua vastaan. Museolta lähdettiin jalkaisin etsimään Gold Souq eli kulta- ja jalokivimarkettia. Siellä oli myyntipuheiden perusteella paljon edullisia ja hyviä koruja, mutta onneksi tän vuoden korukiintiö on just täyttynyt niin halvaksi tuli. En ostanut edes Breitlingia tai Rolexia ranteeseen.

Lounaaksi vedettiin jostain kauppakadun sivukadun ählämiravintolasta kebabbia, tuoreella salaatilla, jugurttisella salaatinkastikkeella, jälkiruuaksi pirtelö ja jääkahvi. Yhtä hyvää kebabbia (pl. Troijan kebab oulussa, mikä kuuluu ei-alkuperäisen alalajin kebab aterioihin) olen viimeksi syönyt Oslossa, jossa Irakilainen työkaverini vei minut jonnekin keskustan salaravintolaan, jossa ei muita valkonaamoja ollut. No kuitenkin, takaisin aiheeseen reissuruokailu. Tarkkaavaisimmat mallorcanmatkaajat huomasivatkin että syömme kaikkea mikä on kielletty mahataudin pelossa. Me, tai ainakin minä, uskon omaan maalaisjärkeeni ja uuteen ruokavalioon totuttautumiseen. Kerranhan sitä vaan eletään. Tämä katukebabbi juomineen maksoi muuten 30 dirhamia ja eilisillan eliittipitsa juomineen 110 dirhamia.

Oikaistiin jonkun maustekaupan läpi jonnekin kujalle, josta mentiin portin läpi jonkun ihmejantterin takapihalle ja siellähän oli yllätys yllätys... häkkibambeja! Siis ihan tavallisia bambeja koirahäkissä. Citybambi. Koirista puheenollen, niitä täällä ei ole näkynyt kuin yksi ja sekin oli talutushihnassa. Toinen uniikki havainto oli tupakkaa polttava mies. Shishaa eli vesipiippuahan nämä polttelevat kyllä täällä arabian öissä bambeineen ja kameleineen.

Havaittiin viimein myös sheikki. Tai tarkemmin sanoen hän havaitsi meidät. Oli sellainen elektroniikkakaupan sheikki, joka halusi sitten kätellä meitä ja vaihdettiin kuulumiset. Mukava mies. Sovittiin, että sitten kun hän tulee suomeen, niin mennään yhdessä ostamaan hälle Nokian puhelin, ne kun on sheikin mielestä maailman parhaita. Näin meidän kesken epäilen kyllä ettei kaikki nämä valkoiseen mies-burkhaan pukeutuneet rättipäät ole aitoja sheikkejä, sen verran köyhän oloinen oli tämäkin kaveri. Ei edes timantteja sandaaleissaan eikä kultaa hampaissaan.

Photojournalismia

Joku oli keksinyt ruokkia lokkeja ylijäämäkaloilla ja niitä siinä sitten oli melko parvi. Taivas valkoisena ja lokinkakkaa satoi. Mietin hetken. Latasin kameran suurinpiirtein oikeisiin asetuksiin. Juoksin sotareportterityyliin lähelle ruokintapaikkaa. Otan kuvan naps. Tarkistan ruudulta. Huono valoitus. Aukkoa suuremmaksi. Naps. Parempi, mutta jokin on pielessä. Naps. Parempi sommittelu jo. Naps naps naps. Sarrrrrja. Kuulen kuinka pommeja putoilee viereen. Pieni roiske pohkeessa. Nyt äkkiä pois. Käännyn ympäri. Vilkaisu taivaalle. Tuolla pilkottaa sinistä. Juoksen sinistä kohti ja kohta olen kalamarketin katoksen alla suojassa. Ei osumia, yksi läheltä piti ja pari julkaisukelpoista kuvaa.

Kalamarketilla oli paljon kalaa, äyriäisiä ja haikaloja myynnissä. Eilisessä akvaariomuseossa nähtyjä nautiluksia jäin tosin kaipaamaan. Onneksi Tropico oli ostanut kookoksen juomakseen niin näytettiin niin turisteilta, ettei kalamyyjät meitä kovin aggressiivisesti lähestyneet.

Käytiin taas wifikahvilassa ostamassa juomat ja vähentämässä elimistön nesteitä lafkan saniteettitiloissa. Ei ole muuten vielä näkynyt yhtään kyykkyvessaa. Lähin elämys oli vain halpa imitaatio eli kengänjäljet istuimella. Illan päätteeksi otettiin sellainen iso vesitaksi jonnekin Dubain puolelle ja käveltiin rantaa pitkin ihastellen juhlavalaistuja Dhow-veneitä ja kymmenkuntaa ökyjahtia joiden rinnalla Kimi Räikkösenkin purkki kalpenee.

Sauna, sisu ja perkele

Ajateltiin pikkuhiljaa totuttaa kalpeat naamat lämpöön ja UV-säteilyyn, eikä ajettu metrolla ollenkaan. Sen kyllä siten taas jalkapohjissa tuntee, että on kävelty. Viimein kun hotellille päästiin taas illalla, niin äkkiä katolle uima-altaaseen pulahtamaan ja sieltä saunaan. Kyllä, luit aivan oikein. Finnsauna oli toimittanut kiuaslaitteet ja hyvät löylyt ne toi. Tropico viuhahti pyyhe päällä kattokerroksesta ykköseen huoneeseemme. Tähän asti joka ilta ysin ja yhdentoista välissä joku on meidän ovikelloa soittanut. Eilen oven avasin minä pyyhe lanteilla ja joku mustafa vaan sano sori ja käänty pois. Tänään Tropico avasi oven pyyhe lanteilla ja pensselisetä kysyi vaan että onko tämä huone 101.

Naapurihuoneessa ilmeisesti tehdään kovasti töitä yömyöhään.