Kovaa peliä Hellsingissä

Intian viisumi plakkarissa

Eipä ollut muutakaan tekemistä virallista passinhakuaikaa odotellessa, niin poikkesin jostain ovesta sisään hajuhavainnon perusteella. Pizzabuffetlounasravintolassa valitsin toisen kahdesta vapaasta pöydästä ja tietenkin naapuripöydässä puhuttiin vain venäjää. Tulipa heti kotoisa tunne muuten tuntemattomassa ja kylmässä Helsingissä. Olipa muutenkin mukava olla vaihteeksi "isommassa" kaupungissa.

Jätin 12kg rinkan säilytykseen ja lähdin selkä vääränä kaupungille viisumia hakemaan. Selkä vääränä siksi, että päivälaukukseni suunniteltu modattu National Geographic Earth Explorer 2475 malli, joka Leathermanin ja ilmastointiteipin avustuksella mahduttaa sisuksiinsa nykyään myös 15.4" läppärin (ei vakiovaruste), mahduttaa myös paljon muuta tavaraa. Yhteensä 8.3kg. No, Trans-Siperiasta selvinneenä matkailijana päätin että minähän en kävele kun junakin on keksitty. Siispä metrolla Herttoniemeen, jossa maan alta päivän valoon noustuani hapuilin vyöltäni myöskin Siperiasta hankkimaani minikompassia. Turhaan. Minne lienee olen senkin jo hukannut, prkl! Ei kahta ilman kolmatta, joten mainitaan vielä Siperian reissusta että sinne hyötykuormaa lähti 16.3kg. Eli läppäri + mysteerikilo on tullut lisää rahdattavaa. Täytynee optimoida jossain kohtaa.

Onneksi olin hostellilla vilkaissut karttaa ja jo toisella yrittämällä löysin IGCS:n toimiston jossa sain passini takaisin. Jäi vielä 15min pelivaraa sulkemisaikaankin. Yhden lyönnin kyllä sydän skippasi kun tummaihoinen hinglishiä vääntävä neitokainen ilmoitti että ei löydy passia. Sanoin lähettäneeni sen postilla ja näin kun neidin pään päällä syttyi lamppu ja viis sekuntia myöhemmin sain passini käteen kuittausta vastaan. Oli toisessa pinossa säilössä. Siinä, jossa on postilla ilman palautuskuorta tulleet passit. Ja kyllähän siellä se 6kk multientry maahantulolupa eli viisumi (engl. visa, ei pidä sekoittaa mastercardiin) oli. Sivulla numero seiska. Onnennumero sielläpäin varmaan.

Kolme kuningasta, kolme seppää, kolme kuvaa

Viimehetkellä heitin kameran salamatilpehöörit pois laukusta, ei noita ole tullut niin usein käytettyä varsinkaan tienpäällä ja nyt on siis pärjättävä ilman. On opittava ottamaan hyviä valokuvia auringonnousun ja laskun aikaan ja muina aikoina jätettävä järkkäri turvalliseen paikkaan säilytykseen.

Petipaikan varasin säästeliäänä miehenä hostellista 8 hengen huoneesta, mutta samaan rahaan sain upgreidauksen viiden hengen huoneeseen. Täällä olen minä, nuori venäläispoika Siperiasta (neljäs Siperia maininta tässä postauksessa), Tsingis Khanin näköinen mongoloidi tai muu kinkki tahi japsi, bisnesjapsi ja joku ketä en ole vielä tavannut. Sanottiin hei toisillemme ja harjoittelin pientä small talkia venäläisen kanssa, mutta sen jälkeen huoneessa on vallinnut syvä hiljaisuus, kaikkien keskittyessä laitteisiinsa. Hitsi että nämä ovat oppineet nopeasti zumbalandian tavoille. Toinenkin oli saapunut vasta tänään maahan. Täytyy oikein pipoa nostaa pojille.

Hostellin netti on takamuksesta. Täydet viis tolppaa kuuluvuutta ja ruutteri on heti oven ulkopuolella käytävällä, vaan kun ei skulaa niin ei skulaa. Yritä siinä sitten treenata kielikokeeseen netissä. P*kele.

Norjassa ehti jo tottua että kaupungilla on vain ja ainoastaan norjaa puhuvia etnisiä kansalaisia. Täällä suomessa se vielä hämmästyttää kuinka maahanmuuttajat tai toisen polven imigrantit puhuvat parempaa suomea kuin minä. Onneksi asiapitoisuudessa minä vedän vielä pidemmän korren. Nimim. ei se määrä vaan se laatu.

Tuu juu spiik inglis pliis?
Lauantain virallinen ohjelma käsittää lottonumeroiden lisäksi myös kielikokeen. Ylkkärikirjoituksista onkin jo aikaa ja halusin testata taitoni lontoon murteen vääntämisessä, tähän oli brittilähetystö ystävällisesti järjestänyt IELTS standardikokeen. Eli vähän niinkuin ne ylioppilaskirjoitukset, mutta globaalilla standardilla.

Vaikka hyvien yöunien ja runsaan aamupalan jälkeen olin täysin valmistaunut kokeeseen, täysiä pisteitä ei tule, ekat kaks tehtävää meni nimittäin vielä heräillessä. Loput oli sitten melko iisipiisejä (engl. piece of cake), uskon saavani 95% pisteistä kasaan. Se, saako sillä sitten kulta vai hopeamitalin jää täysin olympiakomitean määräysvaltaan. Naisten päivänä saa sitten kuulla miten meni. Kuinkas osuikaan, suurin osa kielikokeeseen osallistujista oli nuoria suomalaisia naisia. Hyvänä kakkosena oli nuoret etniset naiset. Sitten oli yks nuori suomalainen poika ja minä.

Minun Kamppini
Huono vitsihän ei tunnetusti muutu paremmaksi sitä toistettaessa, siispä jo toinen viittaus kansallissosialistisen puolueen pääjohtajan aikaansaannoksiin tässä blogissa.

Eilen olin siellä Kampin kauppakeskuksessa ja kahvia juodessani ajattelin että onpa helkkarin kätevä laitos, kaikki löytyy saman katon alta. Päätin että huomenna käyn tuossa vastapäisessä pikainkkariruokalassa lounaalla. No huomenna (siis tänään, kirjoituspäivänä) sitä ei löytynytkään. Ajattelin että onpa helkkarin ärsyttävä laitos, kävellä nyt ees taas saman katon alla mitään löytämättä.

Ajauduin sitten tunneleitse vieraan kauppakeskuksen tiloihin ja sieltä kellarista löytyi puolivahingossa tuttu aurajuustoleike lonkerolla. Enkä tarkoita merenelävän ruumiinjäsentä, vaan sitä ainoaa suomalaista siniseen tölkkiin tahi pulloon pakattua alkoholijuomaa jota tulen kaipaamaan tuolla maailman turuilla ja toreilla. Tätä se passiton matkustaminen teettää; rajaton, yhtenäinen eurooppa jne. Kohta varmaan löydän itseni epähuomiossa ruotsista tai virosta kun näin huolimattomasti suunnistan.

Naapuripöydässä puhuttiin politiikkaa - pa russki, kaniishna (venäjäksi, tietty). Eivät kuitenkaan olleet vieraan vallan vakoojia, siitä olen varma. En keskustelijoiden nuoren iän vuoksi, sillä ikähän on vain numero. Nyt puhuvat raskaammat todisteet, näin nimittäin kuinka pöydän alla vilahti taskumatti ja kohta seurue toivotteli toisillensa terveyttä kokislaseja kilistellen. Niinpä niin. Oikeilla agenteilla olisi ollut varaa verotettuihinkiin väkijuomiin ettei palaisi katu-uskottavuus. MOT. Minua kyllä saattoivat luullakin agentiksi, kun teeskentelin mitään ymmärtämätöntä suomalaista juroa junttia ja korvat luimussa ja sormet sauhuten naputtelin muka tekstiviestiä kännykkääni. Hähhähhää..

Pari tuttua kasvoa luulin myös bonganneeni, sen verran monta slaavilaista kasvoa tuonne suomalaisten kasvojen katukuvaan on soluttautunut. Räjähtääköhän tämä vielä käsiin jos viisumiton matkailu EU-Venäjä välillä toteutuu.