Pages

Tuesday, March 12, 2013

Päivä Mysoressa

Korruptio on pahasta


Palolemin lähimmältä bussipysäkiltä Canconasta löydettiin Mysoren bussi helposti. Maksettiin lipunmyyjälle asiaankuuluva lipunhinta 525 rupiaa ja bussin nytkähtäessä liikkeelle sanoin privet bussin toiseksi ainoille valkonaamoille ja rupesin nukkumaan. Sitten heräsin kun company man eli bussiyhtiön edustaja tuli tarkastamaan liput. Tuiman näköinen kaveri viikseineen ja ruskeine uniformuineen. Tottakai heti mun edessä istuvalla tyypillä ei ollut täysihintaista lippua, hän oli lipunmyyjän kaveri tai jotain. Nokkelana miehenä hän tietysti yritti tarjota lahjusta tai välirahaa yhtiön miehelle. Siitä se vasta ilo irtosi. Yhtiön mies oli selvästikin kovamoraalinen jätkä. Toisinsanoen lahjomaton. Alkoi sen verran moraalisaarnaa pitämään sekä liputtomalle miehelle että lipunmyyjälle, jota tönittiin jo pois siitä sotkemasta asioita. Välillä soitettiin puheluita pääkonttoriin. Luulin jo että lipunmyyjä että liputon jätkä lentää busissta pihalle ja minäkin, sen verran tuimasti yhtiön mies katsoi minua silmiin ja osoitti etusormellaan. Ajatuskuplassa näin jo sanat "sinä olet seuraava, maitopoika!". Loppu hyvin kaikki hyvin ja yhtiön mies ja liputon pääsivät sopimukseen ja olivat kädet toistensa olalla bussin viimeisellä rivillä juttelemassa iloisesti.

"Ethän tee toiste, ethän.."

Karma on hyvästä


Lounari ja pallontallaajat yhteen kovaan ääneen varoittelevat intian reppureissaajia kaikenlaisten hustlaajien tarttumista mukaan, etenkin jos on vasta tullut kaupunkiin. Ne kun ottavat komission kun vievät veljenpoikansa ravintolaan syömään jne. Koska luonteeseeni kuuluu että en usko ellen itse kokeile, tästä dilemmasta ei ole kuin yksi tie ulos.

Siispä meitä vasta kaupunkiin aamuseiskalta rantautuneita väsyneitä matkaajia ystävällisesti jututtamaan tullut Ali otettiin koekaniiniksi. Ali vain käveli meidän kanssa ja jutteli eikä ollenkaan yrittänyt myydä mitään palveluita eikä tuotteita. Kysyttiinkin josko Ali haluaa rahaa opas palveluistaan, mutta Ali halusi vain auttaa matkailijoita hädässä hyvän karman saamiseksi, olihan kaupungissa sentään viime viikonloppuisten Shiva-festivaalien jälkimainingit. Mysoren kaupungissa on kolme päänähtävyyttä kiertolaisille: palatsi, bazaari ja Chamundi kukkulan hindutemppeli.

Ensin Ali vaan käveli meidän seurana pankille, jossa lounarin viimeisen editoinnin aikoihin oli ollut turistiopas. Ali varoitteli, ettei siellä enää ole mitään, mutta tämähän on oppikirjan vanhin huijaus, joten käveltiin sinne asti toteamaan, että ehkä tällä kaverilla onkin puhtaat jauhot pussissa. Sitten Ali vei meidät bazaarille, juotiin kupit chaita eli intialaista maitomausteteetä ja jatkettiin jonnekin sivukujalle ja mietin jo että nytköhän loppuu elmon valokuvaus tähän jos meidät rullataan ja pitää nakuna kävellä takaisin bussiasemalle anomaan isoa rinkkaa säilytyksestä ilman kuittia takaisin. Vaan ei, Ali vei meidät ystävällisesti jonkin merkkaamattoman asuinrakennuksen kakkoskerrokseen, jossa istui rappukäytävän aulatilassa lattialla kymmenkunta inkkaria käärimässä tupakkaa paikallisista lehdistä. Yks kaveri käärii n. kolmesataa tupakkaa päivässä ja 25 tupakan aski myytiin 20 rupialla. Siitä voi laskea päivän ja kuukauden myynnin ja arvioida käärijän palkkaa.


Seuraavaksi ohjelmassa oli huonekalutehdas, jossa viitisen puuseppää nikkaroi ornamentoituja huonekaluja. Toinen kaveri oli tehnyt puoltoista metristä elefanttia puoli vuotta. Aika simppeliä toi ornamentointi. Pöydän kannessa tai elefantissa on kaiverrettu kolo, johon pitää löytää oikeannäköinen muovinkappale. Sitten kun kaikki palapelin palat ovat löytyyneet, niin ne numeroidaan ja pussitetaan ja aletaan kiinnittämään liimalla. Etsittiin myös insentti ja öljytehdasta bazaarin kätköistä. Virallisimman näköisestä pajasta heitettiin meidän fiksari Ali pihalle. Me kyllä oltaisiin oltu erittäin tervetulleita - ilman Alia. Näköjään kaikki ei halua epämääräisten fiksereiden tuovan länkkäreitä putiikkiinsa. No ei mitään, Ali löysi meille jonkun muslimi öljy- ja insenttimiehen, joka heitti meille putiikkinsa takahuoneessa suomeksi kirjoitetut infotaulut käteen. Joogaoppilaat ovat olleet asialla kääntämässä. Kaikkihan täälläpäin joogaavat, sekä muslimimies että Ali. Saatiin kiusallinen tilanne aikaiseksi, kun sanottiin muslimimiehelle ensin kiertäen, sitten suoraan ettei oikeastaan olla ostamassa mitään. Ei hänkään ollut myymässä mitään vaan Ali oli sanonut hänelle että me tarvitsemme/haluamme infoa. Siinä sitten luimuiltiin ja mietittiin että mitenkä kohteliainta olisi poistua. Lopputuleman taidettiin vaan kiittää infosta ja häipyä.

Kyseltiin Alilta kyytiä sinne Chamundi kukkulalle, jossa ne Shiva-festivaalien jälkimainingit piti oleman. Ei hätää, Ali fiksaa, Alilla on kaveri joka ajaa riksaa. Jäätiin odottamaan kadun kulmaan ja eiköhän sieltä kohta tule keltainen riksa - hymyilevä Ali ratissa. Oli "ystävältään" lainannut riksaa. No ei siin mitn. Sovittiin hinnaksi 600 rupiaa ja Ali odottelee kukkulan päällä kun me käymme temppelillä. Matkalla pääsimme molemmat vuorollamme tuon keltaisen riksan/tuktukin/invamopon rattiin ja heitimme samat vitsit kuinka jäämme Intiaan riksakuskeiksi. Ja pah! Minä ainakin perustaisin riksakartellin kuin suomessa ikään ja olisin kohta miljonääri.

Tungettiin tuhannen hindun kanssa sisään temppeliin uhrilahjoinemme (100 INR) eikä oikein tiedetty mitä tehdä, joten käveltiin systeemi läpi ja naureskeltiin kuinka koko kukkulan toiseksi ainoat länkkärit olivat rikkomassa kookoksia yms. täydellinen immersio festivaaliin. Me suomalaiset sentään osaamme vielä pitää kohteliaan etäisyyden.


Paluumatkalla käytiin vielä moikkaamassa Shivan härkää Nandia ja sitten bussiaseman kautta Alin suosittelemaan hotelliin, jossa sentään saatiin itse tingattua hinta tonniin.

Aiemmin sopimamme hinta ei Alia enää mielllyttänyt ja väsyneinä annoimme 800 karmaa, jotta päästäisiin Alista viimein eroon.

Monday, March 11, 2013

Goodbye Goa

Palolem Beach


Goahan ei ole Intiaa, senhän kaikki tietävät.

Mutta tietääkö kukaan, että Goakin on kaksikielinen. Venäjä on toinen kotimainen, menut löytyy kaksikielisenä ja olipa tässä rantabaarin työntekijöillä bilismatsikin, jossa inkkarit höystivät hindipuhettaan valituilla venäjänkielisillä sanoilla. En sano niitä sanoja tässä, tämä on perhekanava.

Vasun kämppä 800INR/yö

Kaks viimestä yötä on vietetty Palolem biitsillä, missä on enemmän jengiä. Ei tämä kyllä vieläkään ole turistimesta. Vasun kämpästä (800INR/yö) piti tsekata ulos jo yhdeltätoista. Eilen tiedusteltu AC sleeper bussiyhteys Karnatakan Mysoreen lähtee vasta viideltä, joten tultiin tähän rantabaariin aikaa tappamaan kirjaa lukien, juoden ja syöden. Tästä saa muuten Goan parasta vindaloo kanaa, tarjoilijakin kysyi vielä varmistaakseen että tiedän sen olevan tulista. Vastasin vain nokkavasti että joo on se tavannut olla vähän hikoiluttavaa muuallakin. Mutta positiivinen yllätys tosiaan. Eli Neptunes Pointtiin, Palolem Beach:lle kaikki lounaalle. Aikaa voi tappaa monella tapaa ja mä inspiroiduin ottamaan tähänastisen elämäni neljännen ammattihieronnan.

Tästä se elitismi alkaa.

Auttava Ayurveda


"No pain no gain... enjoy the sweet pain"

..sanoi Rajeesh ja painoi peukalon lapaluun ja selän väliin kunnes tapahtui täysvartalo instant-hiki ja irtoaminen. Ruumiistani ei kuitenkaan irronnut käsi vaan sielu. Aivot taas asialla puolustusmekanismeineen. Tunnin ja tuhannen rupian (14eur) sessiossa opin viimein kuinka maataan mahallaan hierontapöydällä, jossa ei ole päälle aukkoa. Laita kädet littanaksi otsan alle ja kasvot suoraan patjaa vasten ja pidä suu kiinni kunnes löytyy luonnollinen asento. Onko hyvä? No niin, nyt rentoutat poskilihakset ja kuin taikaiskusta molemmille puolille päätä aukeaa reikä ja ilma pääsee kulkemaan totuttuun tapaansa atmosfääristä keuhkoihin ja takaisin. Tätä ei kerrottu Vilnan eliittihieromalaitoksessa kolmen sadan paikallisen rahan (87eur) Ayurveda sessiossa. Mutta sielä oli kyllä muuten viimeisen päälle mystinen intia tunnelma musiikkeineen ja suitsukkeineen luotu. Ja paljon autenttisempi kuin 1.5v Himalch Pradeshin hienoa hierontakoulua käyneen Rajeeshin koju 200m rannasta Manu Chaon soidessa.

Hieronta oli yhtä tuskallinen molemmissa.

Matkatavaroista


Joku kanavani kuuntelijoista ihmetteli matkatavaroideni vähyyttä.

Minä ihmettelen edelleen niiden runsautta. Itselläni on jäänyt kotisuomessa ammutun lähtölaukauksen jälkeen inventaario tekemättä. En tee nytkään, mutta mainittakoon, että yhdet kengät, sadetakki, yksi paita, hanskat ja pipo on nyt jossain menossa kotia kohti postipakettina. Yhden luetun kirjan vaihdoin rahaksi ja paitoja, alkkareita ja sukkia huonoimmasta päästä on lentänyt surutta roskakoriin. Eli nyt on vain pari räsyä ja säkillinen elektroniikkaa mukana. Jokaisen reppureissaajan pitää sallia itselleen luksusturhake reissuun. Mullakin on vastamelukuulokkeet.

Pitkiä lentoja on edessä vielä ennenkuin vuosi vaihtuu.

Saturday, March 9, 2013

Gagsibyöräisden Goa

Malli Karjuna


Otettiin päiväksi lälläripyörät alle (250INR) ja lähdettiin kylille lälläämään.

Ihan mielenkiintoista monen vuoden prätkätauon jälkeen lähteä kakspyöräisellä intian liikenteeseen palauttaan ajotaitoa kiikkerällä moposkootterilla. Täällä kun ajetaan vasemmalla puolella tietä ja ajaminen on yhtä slalomia kun lehmät, skootterit, kävelijät ja kaikki itseä hitaammat ohitetaan kun ohi päästään. Kolme neljä ajoneuvoa rinnakkain ei ole outo näky. Muuten liikenne on melko rauhallista. Edelleen elämäni kauhein liikennekokemus on Liettuan Kaunasista. Kontrastina paras kokemus Liettuan Vilnasta. Ja takaisin intiaan...

Heti kylästä lähdettyämme joku kaljupää veti mustalla Royal Enfieldillä kuulokkeet korvilla täysillä vastaan. Nyt tämä Intia alkaa mullekin aukenemaan.. Tai koko olemisen sietämätön keveys. Tai paremminkin kuumuus.

Ensimmäinen kohde oli luonnollisesti bensis. Sellainen löytyikin naapurikaupungista Canaconasta varsin helposti, kun vain joka risteyksessä kysyi joltain uutta suuntimaa. Kyseinen vanha kikka ei valitettavasti toimi suomen asukastiheydellä, mutta täällä maailmalla varsin hyvin jos kielimuurin yli tai läpi pääsee. Laitettiin tankit täyteen molemmille (58INR/litra) ja eikun Mallikarjun temppeliin laajakulmalinssiä testaamaan. Juu ja kyllä, kyseinen temppeli valittiin 1) nimen ja 2) läheisen sijainnin vuoksi.
Elmo Exploring Incredible India

Temppelistä ei löytynyt oikein hyviä photo-oppeja ja kuumakin oli, joten kuvasato jäi vähäiseksi. Kyseinen temppeli on melko uusi ja vielä vähän työn alla. Pari päärakennusta oli valmiina ja isommassa oli jotain menoa. Pieni porukka istui lattialla yhden selittäessä. Ei käynyt selväksi oliko kyseessä duunareiden briefing, turistien opastus vai tulevien pappien koulutus. Alttarin edessä oli pappi ja apupappi siunaamassa jotain syntistä inkkaria. Kaikki istu lattialla suitsukkeiden palaessa ympärillä ja apupappi ojensi tarvikkeitä pääpapille, joka monotonisella urheiluselostajan äänellä lausui loitsujaan samalla ojentaen jotain öljyjä ja jauheita syntiselle, joka puolestaan nöyränä poikana heitteli niitä syliinsä.

Parempi kai saada synnit anteeksi tässä elämässä ettei jää samsaraan pyörimään ikuisiksi ajoiksi.

Linnakkeita ja ryöstelyä


Iltapäivän kakkoskohteena oli Cabo de Rama linnake.

Linnake ei nimestään huolimatta ole portugalilaisten valloittajien pystyttämä. Vankilana käyttämä kylläkin. Linnakkeesta ei muuta mainittavaa, kuin että viimeinkin löytyi paikka jossa intialainen Airtel operaattorilla oli täydet viis palkkia kuuluvuutta. Tosin sinne ajettiin mahtavien auringonlaskukuvien toivossa. Ja ne me saatiinkin. Paikalle osui myös ruotsalaispari, joka oli erittäin hyvällä tuulella ottaen huomioon että linnakkeelle ajaessaan heidät oli ryöstetty. Poliisin toimesta. Eli he olivat pysähtyneet ratsiaan ja poliisi oli keksinyt syyn minkä vuoksi haastaa heidät oikeuteen tjsp. Ja kun ajokortti oli kerran ojennettu, niin sitähän ei saanut takaisin ennenkuin maksoi lahjuksen. No, pientähän toi vielä 2000INR eli noin 30eur maksaa matkan jatkumisesta, mutta jos noita stop&go penaltyja alkaa tulemaan useita per päivä niin intia ei olekaan enää halpa maa matkailla.

Toivottavasti huumori riittää jos sattuu omalle kohdalle noinkin törkeä lahjusten... ryöstö.

Happohyökkäys


Muistatko miltä muurahaisen purema tuntuu?

Helppo tapa muistuttaa itseään on laittaa froteepyyhe muurahaisten kulkureitille, esimerkiksi pyykinarulle. Sitten raikastavan suihkun jälkeen kun alat kuivaileen itseäsi, niin saat kätevästi lisävauhtia kuivausliikkeisiin, kun tuhat ja sata muurahaista rinnuksella ja yläselässä tervehtii pikku annoksella muurahaishappoa.

Ei löytynyt wikipediasta selitystä muurahaisten ja pyyhkeen symbioosille. Alkkarit olivat nimittäin koskemattomat.

Friday, March 8, 2013

Goa - osa 3

Hukka perii


Nimittäin nestehukka.

Ekat pari päivää oli vähän voimaton olo, mutta ruokahalu oli normaali. Seuraavana päivänä oli jo parempi ja olo oli 95% iskukunnossa. Sitä seuraavana ei sitten maistunut ruoka ollenkaan ja vähän väkisin piti saada kalakeitto alas. Elimistö vaatii nestettä ja suolaa, mutta kun ei ole nälkä eikä jano, niin ei saa upotettua edes puoliväkisin tarpeeksi tavaraa. Yöllä heräsin ja ah niin ihana ja kaivattu terve janon tunne. Ei muuta kuin lientä koneeseen. Näkyvin ruokavalion muutos ekoista päivistä esim. heikkoon päivään on että en juonut normaaliin tapaani pirtelöitä, lasseja ja tuoretta appelsiinimehua vaan vettä ja kokista. Ei näköjään riitä, täytyy palata herkuttelulinjalle. Vaan haitanneeko tuo herkkusuuta.

Täytynee opiskella herkän ihmiskoneen prosessien toimintaa ettei näin lipsahtaisi heikkouden puolelle epähuomiossa.

Naisten päivä


On nää aika sankareita täällä biitsillä. Parin venäläisnaisen läsnäolon kunniaksi baarimikko löysi kunnon aamupalamusaa, hindi klassikko Jimi ja neukkuklassikko Rasputin miksattu yhteen todella mallikkaasti. Rupes itelläki diskojalka jytään. Siinä kyllä omeletti uppoaa tahdikkaasti naamariin.

Uusia tuttuja, uusia paikkoja


Samassa rantabaarissa kun käy joka päivä, niin väkisinkin tulee tuttuja. Esim. tässä meidän uudessa majoituspaikassa Tina Beach Resortissa (1300 rupiaa/yö) tavattiin suomalais-australialainen pari. Nyt on sitten ehkä kahvipaikka Perthissäkin. Aika näyttää kuinka tällaiset lyhyet tuttavuudet säilyy hengissä. Huomenna muutetaan majapaikka etelämmäksi Palolem beachille, mikä on enemmän bilepaikka. Tämän siitä saa kun matkustaa nuoren suomalaisen poikamiehen kanssa. Noh, eiköhän vanhakin koira jaksa vielä heilua. Setämies ainakin jaksais.

Sekalaisia havaintoja


Tien varrella kaksi vierekkäistä puuta oli täynnä lepakoita. Puiden katveessa oli bat's bar tai vastaava ravintola. Milläköhän ne bätit sinne puuhun on saatu houkuteltua.
Eilen kaksi intialaista sovittelivat nyrkkejä toistensa naamaan keskellä kylän pääkadun ainoaa risteystä. Näköjään rauhallinenkin luonne joskus loppuu kesken.

Wednesday, March 6, 2013

Goa - osa 2

Auringon palvontaa


Ei mitään uutta aurigon alla.

Ekan päivän ohjelmaan kuuluvan lounaan ja meressä uinnin jälkeen ei jaksanut muuta kuin illallisen syödä ja sitten häthätää facebook ja blogipäivitys. Sitten unta palloon.

Toisena päivänä herään jalat ja kädet ja selkä jotain ihme pahkuroita täynnä. Tosin Tropicolla ei ole pahkuroita ollenkaan, joten oletettavasti yöbussissa olin petipunkkien eli luteiden (engl. bedbugs) ruokalistalla. Lisäksi jalkojen lyhyt osa eli nilkoista alaspäin on kans ihan pikkupateilla ja syyhyttää niin perkeleesti. Hiekkakirppuja tms. asialla. Kokeilin yhden lenkin kävellä maihareilla sukat jalassa eikä sen jälkeen kutissut ollenkaan niin paljon. Olen hydrokortisonilla ja aurinkorasvalla lääkinnyt.

Lämpöä riittää. Minussa ei ole sisäänrakennettua lämpömittaria mutta facebook yhteyden kautta sain kuulla että infernaalinen +36C pitäisi olla näillä kulmilla. Pitänee varmaan paikkansa, vaan kyllä siitä on vielä elmon ihomuistin mukaan infernot kaukana. Menkää heinäkuussa Kalifornian kuolemanlaaksoon, siellä on inferno. Jonkun paikallisen Alin kanssa juttelin niin sano että vielä kymmenen astetta tulee lisää kun mennään kesää kohti.

Ekan kolmen päivän ohjelma on ollut kutakuinkin tällainen, hieman järjestystä vaihdellen: herätys, uinti meressä, aamupala, pikku kävely kylillä, lounas, uinti meressä, kirjan lukua, lounas, kirjan lukua, nettiannoksen saanti, illallinen ja unta palloon.

Eiköhän tästä(kin) selvitä.

Veitsi kurkulla


Alkoi olemaan vähän tuota karvankasvua naamassa ja kun guruksi en aio itseäni vielä tituleerata, niin jotain oli tehtävä. Visuna miehenä ajattelin säästää omia kalliita Gillette teriä ja kävin paikallisen parturin palveluja tukemassa. Hiusten leikkuu koneella ykkösmittaan sata rupiaa, englantilainen herrasmies parranajo neljäkymppiä.

Bobbyn bungalowin taikaa


Tervetuloa bungalowiimme.

Kävele tosta noi rappuset ylös terassille, jossa voit makoilla aurinkotuolissa tai patjalla. Vai mennäänkö suoraan sisään isohkoon huoneeseen, jossa on keskellä iso parisänky moskiittoverkkoineen, kuten tropiikissa kuuluukin. Sängyn molemmin puolin on yöpöydät pistorasioineen ja valokatkaisimineen. Tärkein on tietysti kattotuulettimen säätönupikka. Tuohon nurkassa olevaan kaappiin voit laittaa vaatteesi yms. säilytykseen. Me reppureissaajat toki säilytämme tavaroitamme tiukasti repussa (Elmo style) tai lattialle levitettyinä (Tropico style). Pärekatto pitää tämän 5x4 metrisen huoneen suurimman helteen saavuttamattomissa keskipäivällä, tosin ikkunan ja oven välille saa järjestettyä pienehkön läpivedon, riippuen rantatuulesta. Tuosta päätyseinän ovesta voit mennä yhdistettyyn wc/suihku/pukeutumistilaan. Siellä on tottakai länsimainen vesivessa ja aurinkolämpöistä vettä saa hanasta ja suihkusta.

Tässä neljä bungalowia sisältävässä "kylässä" eli aidatulla alueella ei ole minkäänlaisia palveluja, joten todennäköisesti tulemme vaihtamaan johonkin naapurikylään, missä ollaan käyty syömässä tai nettailemassa. Sen verran paremmin meidät on siellä otettu vastaan.

Bonuksena paremmista palveluista saanemme vielä neuvoteltua hintaakin alaspäin viidellä sadalla rupialla per yö.

Saturday, March 2, 2013

Goa - osa 1


Taikayö


Minä tunnustan olevani overland matkaaja.

Minusta on hienompaa taittaa matkaa maata pitkin kuin tylsästi lentokoneessa. Maata pitkin mennessä ei pääse unohtamaan kuinka kaukana kotoa sitä ollaankaan. Lentokone ja maanalainen metro vie matkan pois matkustamisesta ja jättää vain määränpäät jäljelle. Yksi iso elämys oli viime yön bussimatka. Päivä Dubaissa ja päivä Mumbaissa ilman unta, sitten kahden päivän likaisena yöbussiin nukkumaan. Kun bussi nytkähti liikkeelle ja ilmastointi sai pienen vuoteeni optimaaliseen lämpötilaan, suljin silmäni ja vaivuin syvään tajuttomuuden tilaan. Pahimman unentarpeen mentyä ohi, todellisuus ja uni alkavat sekottua. Bussi kiihdyttää kadunvälejä aina seuraavaan risteykseen asti, tuplatöötäten naapuribussin ohituksen merkiksi. Naapuribussi tööttää takaisin ja meidän bussimme natiivit keskustelevat tasaisella puheensorinalla hindiksi ja aina väliin kuuluu hennonhieno naisellinen hihitys sekoittuen mystisen maagiseen E-duurissa menevään miehisempään naurunkakatukseen. Samanlainen tajunnat räjäyttävä delirium sekava fiilis on viimeksi ollut Mongoliassa kolmen syömättömän päivän jälkeen. Jännä vehje noi aivot. Niiltä kun vie unta tai ravintoa, niin alkaa meneen systeemit sekaisin.

Näin syntyi myös taikayö.

Arabian taika


Aamukympiltä unenpöpperössä mut potkitaan päätepysäkillä bussista ulos helteeseen.

Laitan kengännauhat kiinni ja menemme läheiseen raflaan aamupalalle ja vessaan. Tai niin me luulimme, mutta kielimuurin vuoksi aamupala jää chai kuppiin ja vesipulloon. No ei se mitn, käytämme wc-palveluita ja etsimme pihalta taksin ja hyvin lyhyen neuvottelun jälkeen sovimme 900 rupiaa hinnaksi majapaikkaamme ja eikun baanalle. Eka havainto on että täällä on skoottereita ja motskareita, eikä juuri ollenkaan autoja. Ja paljon ruskeita ja punaisia länkkäreitä mopoillaan. Tapaamme Shanti Agondan, tuon kahden työkaverini suositteleman majatalon, isännän, Bobbyn. Lounaan ja ah niin ihanan mangolassin jälkeen saamme mökin ja heitän rinkan pedille ja lähden Arabian mereen pesemään kolmen päivän hiet ja liat pois.

Elmo on nyt Intiassa ja Goalla.

Taloussanomat tiedottaa


Noista valuutoista varmaan monella elmon lukijalla menee matikkapää sekaisin.

Eli lyhyt selitys paikallaan. Kokeneille maailmanmatkaajille raha on vain vaihdon väline ilman tunnesiteitä. Jälleen kerran Tropicoa (kun en itseänikään kehtaa lainata) lainaten "mitäs nää vihreät olikaan, ai kymppejä...". Menee kruunut eurot, dirhamit, rupiat, rämpylät dollarit ja taalerit sekaisin, joten itsellenikin muistin tueksi tähän tärkeimmät kurssit ylös. Nyt kun toi ykköskännykkä ja sen reissuvalmistelut meni sen sileän tien kännykkäremontissa.  
  • 68 INR = 1 EUR
  • 5.6 AED = 1 EUR

En ole yhtään seurannut rahan kulutusta. Tuhat dirhamia on käytetty Dubaissa. Intian kulutusta en ole seurannut. Nostin matkakassasta sormituntumalla noin puolet lompsaan ja kaulapussiin. Loput jäi salaiseen paikkaan keskelle rinkkaa, pyykipussissa. 

Täytyy muistaa ottaa pois kun vie pesulaan ettei tule rahanpesusyytöstä.

Päivä Mumbaissa


1984


Kaikki Orwellistit arvostavat jos saavat lennon numeroksi AI 1984.

Niin minäkin. Huoneessa 101 kohdataan ihmisen pahimpia pelkoja, en muista mitä ne oli Winstonilla, mutta jos tämä teoria pitää paikkansa, niin minun pahin pelkoni on keskustelutaidon puute. Nyt se on kohdattu viimein. Vieruskaverini oli nuorehko luku- ja kirjoitustaidoton huonekalutyöntekijä, joka puhui hyvää hindiä, english no speak. "Keskusteltiin" siinä sitten hetki ja ymmärsin että kaveri tarvitsee apua maahantulolomakkeen täyttämiseen. Siinä sitten yritin selvittää onko hänellä esim. NRI (non-resident indian) status ja OCR leimaa passissaan ja muuta mukavaa mitä yleensä pitää täytellä lomakkeisiin. Täyttelin kaverille kaikki oikein mitä passista löytyi tietoa ja loput veikkailin. Kai se vähän sinnepäin meni.

Jos joskus juututte esim. intiassa intialaisen taakse passintarkastusjonoon, niin nyt tiedätte syyn.

Elmo viimein intiassa


Lentokonesapuskat oli hyvät ja maukkaat.

Tästedes pitää muistaa tilata ekstra mietoa eikä ekstra tulista niinkuin kotosalla. Myös raakajuomat ja suolapähkinä kuului hintaan, lentoemäntä ihmetteli kun otin vain yhdet pähkinät ja yhden rommiviskin enkä kahta niinkuin kaikki muut. Yritin nukkua ja sain kaks ja puoltuntisesta lennosta nukuttua sen puolikkaan tunnin. No, mennään sitten samoilla silmillä.

Lentokone laskeutui erittäin erittäin pehmeästi kentälle. Tässä mun koko elämäni lentojen top kolme laskeutumista aka. supersoft landings. Tapahtumisjärjestyksessä.

  • Asiana Airlines (27MAR04 OZ3353 ICN-PVG)
  • Norwegian (26NOV12 DY1521 KBP-OSL)
  • Air India (01MAR13 AI1984 DXB-BOM)


Oltiin sovittu työkaverin kanssa, että sen sisko, joka asuu Mumbaissa, tapaa meidät ja lainaa mulle SIM-korttia että pääsen facebookkiin ja soittamaan. Sen numero ei kuitenkaan toiminut kun soitin kännykästäni, ostettiin viidenkymmenen rupian puhelinkortti eikä se numero toiminut automaatistakaan. Mitäs nyt tehdään? No, ajettiin pre-paid taksilla (590 rupiaa) lentokentältä Victoria Stationille, mikä on iso ja viktoriaanisen tyylinen rakennus jonka sisälle rautatiekiskot päättyvät. Aseman sisällä oli surina kuin mehiläispesässä ja sen verran oli ihmisvirtoja liikkeellä (2.5 miljoonaa ihmistä päivässä) ettei ihme. Puikattiin parin mehiläisvirran läpi ns. aukeammille apajille ja suunnistettiin lattialla nukkuvien tai muuten vaan seisoskelevien ihmisten ohi kohti Cloak Roomia. Heitettiin laukut säilytykseen, tosin joku tarra piti ensin leimata että ne on läpivalaistu. Säilytysjamppa osoitteli sormella ja puhui hindiä, lähdettiin seuraamaan sormen osoittamaan suuntaan ja kkkyyylllähän sieltä se x-ray löytyi. Heitettiin laukut viimein säilytykseen ja baanalle.

Mentiin ensimmäiseen nettikahvilaan ja todettiin että ei täällä puhuta englantia niin paljon kuin kuvittelimme. Kuitenkin koulutetumman intialaisen löytäminen on helppoa ja heti kohta joku löytyy joka auttaa meitä apinoita. Tosi vähän on mitään koijareita liikkeellä, mitä nyt lentokentän ulkopuolella kun pysähdyttiin (taksikuskin piti leimata jotain papereita) niin heti tuli kerjäläislapsia muutama. Illalla myös rautatieaseman tienoilla oli kerjäläisiä jotka tarttuivat röyhkeästi pepsipulloon kiinni, mutta kyllähän minä nyt suomalaisena pullostani kiinni puristan, perkele.

Eka fiiliksinä mainittakoon että savusumu on sankka ja ihmisiä riittää. Kaupunkimaisema on karu ja monotoninen, länsimaista keskustaa tai pilvenpiirtäjiä ei näkynyt. Tai kuten Tropico sen tiivisti aamukuuden ruuhkan taksimatkassa lentokentältä keskustaan "tunti ajettu ja sama paska vaan jatkuu ja jatkuu". Baanalla nyt ei mitään ihmeitä, väsyneenä käveltiin kaikki päänähtävyydet; Taj Mahal Palace länkkärihotelli missä oli joskus pommiteltu; Leopold cafe jossa joskus hippiaikoina länkkärit oli tehneet hämäriä diilejään, nyt siellä vain rahastetaan ylihintaisilla juomilla ja ruuilla; ja Gateway of India, josta viimeiset britit ovat kuulemma aikanaan lähteneet. Käytiin välillä ilmastoidussa Fort Starbucks linnakkeessa rentoutumassa mokkafrapputsiinon ja ilmaisen wifin avulla. Tosin kaikista sähkölaitteista oli sähkö loppunut tai loppumassa, joten pakollisten facebook statuspäivitysten lisäksi ei paljon surffailtu. Vaan mitäpä sitä muuta.

Teknologinen läpimurto


Tropico ihmetteli että mahtaako Elmo saada älyluuriaan takaisin kun jätin sen kadulla kolvi kädessä luureja huoltavalle teknosuutarille.

Intia on rehellinen maa, täällä ei varasteta tavaroita, täällä huijataan rahaa. Ja jos tulet huijatuksi, niin omaa hölmöyttä, mitäs olit naiivi turisti ja maksoit 600 rupiaa kännykän huollosta. No, sain kuitenkin luurini takaisin ja siihen oli "päivitetty" vanha pipari käyttöjärjestelmä. No, ehkä se toimii paremmin intian kuumuudessa kuin jäätelövoileipä. Käytiin AirTel:n konttorilla passi- ja viisumikopion ja passikuvan kanssa ja saatiin molemmat prepaid SIM-kortti, kunhan ensin keksittiin lounarista eli Lonely Planet matkaoppaasta paikallisen hotellin osoite ja selitys miksei meidän nimiä löydy hotellin vieraslistalta. Puhelinyhtiön edustaja nimittäin soitti sinne ja varmisti että todella asutaan siellä. Selitettiin jotain visa electronista ja hotellien huonoista varaussysteemeistä. Dubain hotellin varauksen oli hoitanut Tropico ja jostain syystä hotellilla sitten hotellin systeemissä varaajana oli Mr Elmo. Pelkällä etunimellä. Näin se maine kiirii miestä edellä. Summa summarum, mä heitin 1750 rupiaa pöytään ja sain SIM-kortin sillä lupauksella että siinä on 400min puheaikaa ja unlimited data. Toivottavasti toimii, Goa:lla menee nimittäin roamingiksi jo. Joku aktivointijuttu piti soittaa vielä illalla ja oli ihan must että soittaa Mumbaista eikä seuraavana päivänä Goalta.

Nauttikaa nyt siellä kylmässä kotisuomessa edes siitä että Helsinkiläinen kännykkäliittymä on samanhintainen Lapissakin.

Lähiöseikkailu


Oltiin aamupäivä soiteltu ja tekstailtu työkaverin siskolle ja itse työkaverillekin, kun sain sille norjalaiseen numeroon soittaa, mutta en intialaiseen. Kiitos Omnitel (owned by Sonera) luottamuksesta. Jotenkin oltiin saatu sumplittua treffit sen työkaverin siskon työpaikan tuntumaan, jonnekin Santa Cruz ja Bandra asemien välimaastoon, Mumbain yliopiston viereen. Ei kun leffasta tuttu Tata merkkinen mittariauto alle ja menoksi. Oltiin tingitty menomatkan hinnaksi viissataa rupiaa. No, puolitoista tuntia ajettuamme (tosin pysähdyttiin kun työkaverin sisko antoi taksikuskille tarkempia ohjeita) olimme määränpäässä, Kalima marketilla parkissa. Soitellaan taas intia-norja-intia-norja-intia viestiketjulla ja opitaan että työkaverin sisko on työpalaverissa kiinni. Otettiin valokuvat muistoksi ja totesimme että ei tässä mittään, bisnekset on nyt tehty, nokka takaisin kohti mehiläispesää. Paluumatka kesti vain tunnin. Maksettiin 1300 rupiaa ja 50 dirhamin tuliaissuklaat päälle. Kun ei sitä työkaverin siskoa löytynyt. Taksikuski puisteli päätään hymyillen meille hulluille suomalaisille. En tiedä missä kohtaa sosiaalista skaalaa taksikuskit on, mutta koko Mumbain keskipalkka on 134 rupiaa päivässä ja 55% kaupunkilaisista asuu slummeissa.

Ajaa nyt taksilla perjantai-iltapäivän ruuhkassa 16 miljoonan kaupungin keskustasta laitakaupungille ja takaisin ilman mitään näennäistä syytä.

Bussi Goalle


Lähtee Azad Maidanin edestä, Metro Cinema leffateatterista etelään.

Siinä on lounarin ohjeet. Paitsi että missä on Metro Cinema tai Azad Maidan. Eikä meidän netistä varattuun bussilippuun ollut merkitty samaa kieltä, vaan katuosoitteella tjsp. No, lunastettiin laukut Victorian aseman mehiläispesästä, jossa kävi vielä kovempi kuhina kuin aamulla, käveltiin viimeisillä voimilla aamuisen taksikuskin näyttämään suuntaan kohti Goan bussia. Muutamaan otteeseen kysyttiin tietä ja ehkä n. 20min käveltyämme olimme oikeassa paikassa. Katu oli osuvasti nimetty muotikaduksi eli Fashion street. Täältä sai nimittäin ostaa viimehetken muotivaatteet Goa:lle. Jos yhtään haluat kuvitella millaiselta alueelta lähtee bussit Goalle, niin mieti tätä: paljon busseja parkissa leveän ja hiljaisen kadun molemmilla puolilla. Markettityylisiä vaatekojuja vieri vieressä iltavalaistuna. Jokunen natiivi myy viime hetken lippuja, mutta enimmäkseen yllätys yllätys turisteja. Ei kuitenkaan kovin paljoa, varmaan ollaan jo off-season. Tai sitten Goan nykyturistit lentää lentokoneella. Ei ole Kööpenhamina niinkuin ennen. Kuten ei Goakaan.

Bussista soittelin vielä ennen lähtöä sen SIM-kortin aktivoinnin ja aika monen "sano vielä kerran" jälkeen sain kortin aktivoitua ja tervetuliaisviestejä alkoi tulemaan.

Meidän semi-sleeper bussiin tuli fifty fifty länkkäreitä ja natiiveja. Ruotsalainen keski-ikäinen mies, saksalaispari, tällä kertaa tyttöjä, sekä elinkautishippi Moskovasta. Kuuma oli kuin siperian junassa ennen lähtöä. Vaan kun ilmastointi hyrähti käyntiin, niin piti pusero hakea päälle. Joku natiivi osti peiton kuskilta 140 rupialla, mutta minä aattelin pärjätä ilman.

Sen verran sain lämpöä varastoon viettäessäni lämpöisän päivän Mumbaissa.