Tuhat ja yksi yötä Dubaissa

Teknologian uhreina

Dodiih, täällä arabimaassa on taas mahdollisuus päivittää blogia ja mikä tärkeintä - facebook statusta :)

Heti suomen jäätyä taakse karman laki iskee takaisin ja toisen kotimaani pääkaupungina kentällä havaitsen että ykköskännykkäni on lentänyt henkisesti muihin galakseihin, kun se ei enää käynnisty ollenkaan. No, onneksi on kakkoskännykkä millä saa hätätapauksessa yhteyden sheikkiin. Norwegian halpalentoyhtiö mainosti lennonaikaista wifi, mikä ei kyllä mulla eikä Tropicollakaan toiminut. Vieressä istuneet norskit kyllä surffaili tableteillaan melkein koko ajan. Liekö sitten suomirasismia, oltiin sentään kuitenkin ainoat "ulkomaalaiset" (ei arabi eikä norski) koko koneessa. Lentokoneen melkein herkullisen tikka masalan jälkeen ei tarjottukaan purkkaa vaan omega-3 kapseleita, uudella freesillä maulla. Oli hyviä, melkein kun karkkia. Kyllä ennen vanhaan kalanmaksaöljy ja muut lääkkeet maistu PAHALTA!

Arabiemiraattien kuustoistakaistaisessa passintarkastusjonossa kesti vain puoli tuntia ja pian oltiin taksijonossa ja hotellissa elpymässä reissun "rasituksista". Matkakumppanini Tropico päivitti blogiaan ja iso paha G-alkuinen palveluntarjoaja päätti että kun kerran sinne arabiaan olet mennyt, niin kirjoita sitten kuin arabit.

Varsin hauska lopputulos on nähtävissä täällä.

Sheikit ja minä

Ekana päivänä käytiin Dubai Mallissa ja siellä Burj Khalifassa, jossa tietty otettiin pakollinen photoshoot kun kerrankin etelän vares on näinkin kaukana kotoa.

Burj Khalifa photo

Making of Burj Khalifa photo

Eihän sitä kukaan ilman kuvaa usko. Saksalainen miespariskunta näki meidän photoshootin ja pyysi ottamaan heistä yhteiskuvan. Liekö mun valokuvaajantaidot vai vaan helkutiin raskas kamera kiinnitti heidän huomion. Dubaissa ei muuten ole yhtään varasta, mullakin on kolmen tonnin kamera kädessä koko ajan, inkkarit ja muu halpatyövoima kattoo vähän että mikä tuokin. Sheikit kattelee että mikä tuokin, olis ostanu edes kunnon kameran eikä tommosta halpaa canonia. Lisäilen kuvat tähän ja muihinkin postauksiin sitten päivän pari myöhässä tuttuun tapaan. Kuvasaldo oli 450 päivän päätteeksi, siinä saa hetken miettiä mitkä kolme ansaitsee julkisuutta.

Dubai on kylmä kaupunki. Kakstoistatuntia oltiin kylillä ja yhtä tuntia lukuunottamatta koko ajan joko ostarilla, metrossa, kävelyputkessa tms. jääkaapiksi aklimatisoidussa tilassa.

Sheikkejä ei vielä tavattu, yhden suklaasheikin tosin tilasin pitsa arabican kyytipojaksi.

Kovaa peliä Hellsingissä

Intian viisumi plakkarissa

Eipä ollut muutakaan tekemistä virallista passinhakuaikaa odotellessa, niin poikkesin jostain ovesta sisään hajuhavainnon perusteella. Pizzabuffetlounasravintolassa valitsin toisen kahdesta vapaasta pöydästä ja tietenkin naapuripöydässä puhuttiin vain venäjää. Tulipa heti kotoisa tunne muuten tuntemattomassa ja kylmässä Helsingissä. Olipa muutenkin mukava olla vaihteeksi "isommassa" kaupungissa.

Jätin 12kg rinkan säilytykseen ja lähdin selkä vääränä kaupungille viisumia hakemaan. Selkä vääränä siksi, että päivälaukukseni suunniteltu modattu National Geographic Earth Explorer 2475 malli, joka Leathermanin ja ilmastointiteipin avustuksella mahduttaa sisuksiinsa nykyään myös 15.4" läppärin (ei vakiovaruste), mahduttaa myös paljon muuta tavaraa. Yhteensä 8.3kg. No, Trans-Siperiasta selvinneenä matkailijana päätin että minähän en kävele kun junakin on keksitty. Siispä metrolla Herttoniemeen, jossa maan alta päivän valoon noustuani hapuilin vyöltäni myöskin Siperiasta hankkimaani minikompassia. Turhaan. Minne lienee olen senkin jo hukannut, prkl! Ei kahta ilman kolmatta, joten mainitaan vielä Siperian reissusta että sinne hyötykuormaa lähti 16.3kg. Eli läppäri + mysteerikilo on tullut lisää rahdattavaa. Täytynee optimoida jossain kohtaa.

Onneksi olin hostellilla vilkaissut karttaa ja jo toisella yrittämällä löysin IGCS:n toimiston jossa sain passini takaisin. Jäi vielä 15min pelivaraa sulkemisaikaankin. Yhden lyönnin kyllä sydän skippasi kun tummaihoinen hinglishiä vääntävä neitokainen ilmoitti että ei löydy passia. Sanoin lähettäneeni sen postilla ja näin kun neidin pään päällä syttyi lamppu ja viis sekuntia myöhemmin sain passini käteen kuittausta vastaan. Oli toisessa pinossa säilössä. Siinä, jossa on postilla ilman palautuskuorta tulleet passit. Ja kyllähän siellä se 6kk multientry maahantulolupa eli viisumi (engl. visa, ei pidä sekoittaa mastercardiin) oli. Sivulla numero seiska. Onnennumero sielläpäin varmaan.

Kolme kuningasta, kolme seppää, kolme kuvaa

Viimehetkellä heitin kameran salamatilpehöörit pois laukusta, ei noita ole tullut niin usein käytettyä varsinkaan tienpäällä ja nyt on siis pärjättävä ilman. On opittava ottamaan hyviä valokuvia auringonnousun ja laskun aikaan ja muina aikoina jätettävä järkkäri turvalliseen paikkaan säilytykseen.

Petipaikan varasin säästeliäänä miehenä hostellista 8 hengen huoneesta, mutta samaan rahaan sain upgreidauksen viiden hengen huoneeseen. Täällä olen minä, nuori venäläispoika Siperiasta (neljäs Siperia maininta tässä postauksessa), Tsingis Khanin näköinen mongoloidi tai muu kinkki tahi japsi, bisnesjapsi ja joku ketä en ole vielä tavannut. Sanottiin hei toisillemme ja harjoittelin pientä small talkia venäläisen kanssa, mutta sen jälkeen huoneessa on vallinnut syvä hiljaisuus, kaikkien keskittyessä laitteisiinsa. Hitsi että nämä ovat oppineet nopeasti zumbalandian tavoille. Toinenkin oli saapunut vasta tänään maahan. Täytyy oikein pipoa nostaa pojille.

Hostellin netti on takamuksesta. Täydet viis tolppaa kuuluvuutta ja ruutteri on heti oven ulkopuolella käytävällä, vaan kun ei skulaa niin ei skulaa. Yritä siinä sitten treenata kielikokeeseen netissä. P*kele.

Norjassa ehti jo tottua että kaupungilla on vain ja ainoastaan norjaa puhuvia etnisiä kansalaisia. Täällä suomessa se vielä hämmästyttää kuinka maahanmuuttajat tai toisen polven imigrantit puhuvat parempaa suomea kuin minä. Onneksi asiapitoisuudessa minä vedän vielä pidemmän korren. Nimim. ei se määrä vaan se laatu.

Tuu juu spiik inglis pliis?
Lauantain virallinen ohjelma käsittää lottonumeroiden lisäksi myös kielikokeen. Ylkkärikirjoituksista onkin jo aikaa ja halusin testata taitoni lontoon murteen vääntämisessä, tähän oli brittilähetystö ystävällisesti järjestänyt IELTS standardikokeen. Eli vähän niinkuin ne ylioppilaskirjoitukset, mutta globaalilla standardilla.

Vaikka hyvien yöunien ja runsaan aamupalan jälkeen olin täysin valmistaunut kokeeseen, täysiä pisteitä ei tule, ekat kaks tehtävää meni nimittäin vielä heräillessä. Loput oli sitten melko iisipiisejä (engl. piece of cake), uskon saavani 95% pisteistä kasaan. Se, saako sillä sitten kulta vai hopeamitalin jää täysin olympiakomitean määräysvaltaan. Naisten päivänä saa sitten kuulla miten meni. Kuinkas osuikaan, suurin osa kielikokeeseen osallistujista oli nuoria suomalaisia naisia. Hyvänä kakkosena oli nuoret etniset naiset. Sitten oli yks nuori suomalainen poika ja minä.

Minun Kamppini
Huono vitsihän ei tunnetusti muutu paremmaksi sitä toistettaessa, siispä jo toinen viittaus kansallissosialistisen puolueen pääjohtajan aikaansaannoksiin tässä blogissa.

Eilen olin siellä Kampin kauppakeskuksessa ja kahvia juodessani ajattelin että onpa helkkarin kätevä laitos, kaikki löytyy saman katon alta. Päätin että huomenna käyn tuossa vastapäisessä pikainkkariruokalassa lounaalla. No huomenna (siis tänään, kirjoituspäivänä) sitä ei löytynytkään. Ajattelin että onpa helkkarin ärsyttävä laitos, kävellä nyt ees taas saman katon alla mitään löytämättä.

Ajauduin sitten tunneleitse vieraan kauppakeskuksen tiloihin ja sieltä kellarista löytyi puolivahingossa tuttu aurajuustoleike lonkerolla. Enkä tarkoita merenelävän ruumiinjäsentä, vaan sitä ainoaa suomalaista siniseen tölkkiin tahi pulloon pakattua alkoholijuomaa jota tulen kaipaamaan tuolla maailman turuilla ja toreilla. Tätä se passiton matkustaminen teettää; rajaton, yhtenäinen eurooppa jne. Kohta varmaan löydän itseni epähuomiossa ruotsista tai virosta kun näin huolimattomasti suunnistan.

Naapuripöydässä puhuttiin politiikkaa - pa russki, kaniishna (venäjäksi, tietty). Eivät kuitenkaan olleet vieraan vallan vakoojia, siitä olen varma. En keskustelijoiden nuoren iän vuoksi, sillä ikähän on vain numero. Nyt puhuvat raskaammat todisteet, näin nimittäin kuinka pöydän alla vilahti taskumatti ja kohta seurue toivotteli toisillensa terveyttä kokislaseja kilistellen. Niinpä niin. Oikeilla agenteilla olisi ollut varaa verotettuihinkiin väkijuomiin ettei palaisi katu-uskottavuus. MOT. Minua kyllä saattoivat luullakin agentiksi, kun teeskentelin mitään ymmärtämätöntä suomalaista juroa junttia ja korvat luimussa ja sormet sauhuten naputtelin muka tekstiviestiä kännykkääni. Hähhähhää..

Pari tuttua kasvoa luulin myös bonganneeni, sen verran monta slaavilaista kasvoa tuonne suomalaisten kasvojen katukuvaan on soluttautunut. Räjähtääköhän tämä vielä käsiin jos viisumiton matkailu EU-Venäjä välillä toteutuu.

Kotiseutumuisteloja

Toiset on luotu kulkemaan

Toiset asuvat edelleen kolmikymppisinä samoissa maisemissa kuin varttuivat lapsesta teineiksi ja edelleen nuoriksi aikuisiksi.

Noihin toiseksi mainittuihin toisiin en osaa samaistua, koska allekirjoittanut on viisitoista kesää sitten kulkeutunut lapsuudenmaisemista yliopistoon ja sieltä edelleen hukannut itsensä maailmalle. Ennenkuin lähtee etsimään itseään maailmanympärimatkalta, kannattaa käydä etsimässä itseään lapsuuden maisemista. Näin ainakin insinöörin järki sanoo.

Enpä olisi arvannut aikanani lukion päättäjäisrituaalien eli vanhojen tanssien iltana, että tasan kuudentoista vuoden päästä tulen talvisiin maisemiin nostalgiakävelylle. Sen sijaan, että menisin nykyvanhojen tansseihin kuokkimaan, aloitan unenomaisessa tunnelmassa taivallukseni kohti viimeisintä kotiosoitettani. Lunta sataa kuin Max Payne videopelissä konsanaan. Mäkeä noustessani havaitsen kuinka lumi kolataan edelleen samoihin tienhaaroihin kuin aina ennenkin. Samat vanhat oikopolut on edelleen käytössä.

Hämmästelen itsekseni kuinka monta taloa vieläkin tunnistan ja kuinka monessa talossa on aikanaan asunut koulukavereita tai muusta syystä on vaan on tullut k.o. talossa käytyä sisällä asti.

Mikään ei ole täällä muuttunut. Paitsi minä.

Matka jatkuu ja tunnistan lumikinoksen josta olen joskus autoani saanut kavereiden avustuksella vetää ylös. Rajojahan ei tunnetusti löydä kuin ne ylittämällä ja eihän sitä muuten opi autolla ajamaan juhakankkusmaassa kuin niitä rajoja rikkomalla.

Kotipesä

Siinä se sitten on. Rivitalon päätyasunto. Kotipesä, josta tämä lintu lensi aikanaan pois.

Muistelen talon takaa menneen kävelypolun metsän läpi hiihtoladuille ja hiihtokeskukseen. Menihän se vieläkin. Hiihtokeskukseen menevä tie on edelleen jyrkkä ja jäinen ja sitä on veemäinen laskea alas kävellen. Kohta kuitenkin löydän itseni aseman takaa ja asemalla on etelään menevä henkilöjunakin parkissa. Noita tuli pienenä pentuna ihasteltua ja laskettua vaunujen lukumäärää. Muistelen ennätyksen olleen kolme veturia ja 38 vaunua tai jotain sinnepäin.

Matka jatkuu ja löydän leikkipuiston, jonne mentiin alaluokkalaisena fillarilla pienen pientä polkua pitkin kanalan vierestä. Ei ollut kanalaa enää mutta se kinttupolku sentään ylittää junaradan edelleen, eikä mitään alikulkuja ole rakennettu. Tätäkin tuli pienenä vedettyä fillarilla sokkona yli täydellä vauhdilla, luottaen että sen junan sitten kyllä kuulee ja ehtii jarruttaa tai jotain. Hyvin meni ja hengissä ollaan. Evoluutioteorialle ja luonnonvalinnalle kai kuuluu kiitokset.

Alan lähestyä toista vanhaa kotiosoitettani pahamaineisessa kerrostalossa ja vastaan tulee tutun näköinen tyttö kahta koiraa ja lastaan ulkoiluttamassa. Samaan aikaan ollaan koulussa oltu, ei se varmaan tunnistanut kun ei sanonut mitään. En sano minäkään mitään vaan yritän etsiä oikopolkua jota ei kuitenkaan enää ole, ainakaan näin talvisaikaan. Yhdestä tasakattoisesta talosta tulee yhtäaikaa mieleen väijyleikit pimeinä syysiltoina että Kellopeliappelsiini. Hassu toi ihmismieli kun tolleen assosioi.

Mopopojat on kuolleet sukupuuttoon. Tai sitten evoluutio ollut taas asialla, nimittäin yhden mopoautoilijan bongasin.

Vanhan tutun kerrostalon pihalla muistelen kuinka tuotakin erästä puuta hyväksikäytin opetellessani nuorelle miehelle hyödyllisiä taitoja eli kiipeämään puuhun. Ja noiden punaisten tiiliseinien välissä räjäyteltiin mattopommeja ja isoja kiinalaisia ja joitain itse tehtyjä pommeja. Jokaista kymmentä sormea alkaa jo paleltaa kun teen muistiinpanoja kännykkääni ja päätän kääntyä nykyistä majapaikkaani kohti.

Läheisen vanhainkodin käytävillä rällättiin kavereiden kanssa potkulaudoilla ja kerjättiin vanhuksilta vitosen kolikoita, joilla sitten ostettiin irtokarkkeja. Tuossa kulmilla oli joskus grilli, joka oli yhden raitin mittaisen katurallireitin toinen kääntöpiste. Keskustan keltainen puutalo on edelleen samassa maalissa kuin silloin kun siinä vielä oli divari jossa käytiin lukemassa sarjikset niitä kuitenkaan ostamatta. Jossain lähellä oli hevostalli, mutta en yhtäkkiä muista missä, enkä jaksa lähteä etsimään tarkemmin. Tuskin sitä kuitenkaan enää on.

Paluu rikospaikalle

Kahdeksankymmentäluvun neuvostosuomen kouluterveydenhoidon hammashuolto muistutti lähinnä natsi-saksan ihmislääketieteellisiä kokeita.

Sieltä sain minäkin kymmeneksi vuodeksi traumat, jotka ei lähteneet kuin Liettuassa yksityisellä hammaslääkäriklinikalla, kätevästi liettuan kielellä. Ei siitä englannista kuitenkaan apua olisi ollut. Mieti nyt itsekin montako sanaa saat sanottua suu puudutettuna paikkaa vaihdettaessa. Ehkä myös ex-kotipaikkakuntani nykynuoriso joutuu suunnistamaan liettuaan tai muualle hampaitaan paikkaamaan, piinapenkin entinen rakennus oli muuttunut asuinrakennuksiksi.

Tsekkaan vielä koulurakennukset, joissa on tullut itsekin vuosikausia farkkujen takamusta kulutettua oppitunneilla ja välitunneilla. Etenkin välitunnit olivat usein vaiherikkaita; ala-asteella selvitettiin nokkimisjärjestystä leikkimielisesti vuorenvalloitusta leikkien. Jäljistä päätellen samassa paikassa sijaitseva lumikinos toimii pelipaikkana myös tämän päivän nappuloiden leikeille. Yläasteella sosiaalisen arvohierarkian detaljeja ratkottiin puolestaan miehisesti nyrkein ja karatepotkuin. Koululaitos on selvästikin jäänyt evoluutioteorian vaikutusalueen ulkopuolelle, yläasteen ovilasin tilalla oli lastulevy nytkin. Äitien pikku kullannuput ovat todennäköisesti selvitelleet välejään.

Voikohan aikuisena oppia tuntemaan asuinpaikkansa niin perusteellisesti kuin lapsena? Väitän, että ei voi.

Paska kaupunni

Guruparta

Tämä tietovinkki ei koske nuoria maailmanmatkaajia, eikä heitä keneltä puuttuu Y-kromosomi.

Aikaisemassa elämässäni olen minäkin tietämättömyyttäni kuskannut täyttä settiä erinäköisiä kuontalon hoitoon tarkoitettuja varusteita. Nykyään olen siirtynyt viisiosaiseen settiin, joka mahtuu heittämällä TSA hyväksyttyyn litran vetoiseen läpinäkyvään kosmetiikkalaukkuun. Eli lyhyestä virsi kaunis, tarvitset vain:

• partahöylä + teräkotelo
• partavaahto
• kosteuttava voide
• kumitulppa

Voi kuulostaa itsestään selvyydeltä, mutta kumitulppa helpottaa koko prosessia huomattavasti ja säästää jopa luontoa vähäisemmän vedenkulutuksen vuoksi. Mainio varuste alueille jossa vettä on rajoitetusti ja siitä kilpailevat partaa ajava valkoinen matkailijamies ja kymmenen janoista neekeripoikaa.

Kosmetiikkalaukkuun on mahtuu mainiosti myös dödö, pieni after shave parfyymi ja travel size hammastahnapötkö. Ainoa, mitä en ole vielä löytänyt on lyhytvartinen hammasharja.

Lasten mallit tahtovat olla liian pehmeitä ja... lapsellisia :)

Matkatoimistojen palvelu

Opiskelukaupungissani Oulussa sain melkein kaikki matkailuun liittyvät rästiasiani hoidettua.

Viisumia ei kumpikaan kaupungin matkatoimistoista halunnut minulle järjestää, kun en heiltä muita palveluja ostanut. No, itsenäisenä matkailijana tietysti pistin rohkeasti passin ja saatepaperit rohkeasti kirjattuna kirjeenä pääkaupunkia kohti, siinä uskossa että reissua edeltävänä päivänä löydän konsulaatin ajoissa, ja että passini luovutetaan viisumilla varustettuna takaisin.

Opiskelijaelämää

..ei ole ikävä.

Muisteltiin Renegadon kanssa vanhoja hyviä aikoja, kun Oulusta sai täysin syötävää rahanpesupitsaa 2.5 eurolla. Poissa ovat ne ajat iäksi ja nyt tuli käytyä kaupungin kämäsimmässä pitseriassa lounaskebsulla. Syömättä se jäi. Olis pitänyt suosiolla suunnistaa Troijan Kebabpiin syömään tulista ja taivaallista kebab-eläimen lihaa ranskiksilla. Vaan ei.

Hassu fiilis kävellä yksin talvisilla kaduilla kaupungissa, joka on joskus ollut oma ja tuttu. Nyt ei tuntunut omalta eikä tutulta, vaikka vasta yhdeksän vuotta sitten muutin työn perässä etelän hetelmien luo.

Tältäköhän kodittomista tuntuu.

Välilasku

Arabiemiraatit

Hah, ravintolassakin otetaan monesti välilasku että näkee vieläkö on rahaa iloisen elämän jatkamiseen vai pitääkö jo suunnata kotia kohti.

Arabiemiraateissa on kuulemma kallista ja siellä kun kokonaiset kaksi ja puoli päivää elämästäni aion viettää, niin on ehkä hyvä olla ennalta viisas. Siispä hotelli on buukattu taktisesti kahden metrolinjan risteyksestä, taksikulujen minimoimiseksi. Dubain metrossa voi muuten bongata vaikka itse sheikki Ali Hassanin. Kato vaikka juutuupista jos et usko.

Reissumusa

Tunnustan olevani täysin addiktoitunut musiikkiin. Varsinkin reissatessa musa tekee suuren osan tunnelmasta varsinkin pitkähköillä overland siirtymillä; kuvittele istuvasi Hiacen takapenkillä katsoen avoimesta ikkunasta kuinka aurinko laskee ja savanni nukahtaa, Toton African soidessa taustalla, lämpimän iltahenkäyksen puhaltaessa hiekkaa kasvoillesi.

Valitettavasti vain kahdeksan vuotta vanha nanoteknologiasukupolven iPod ei enää tätä iloa minulle suo, se nimittäin on pienikokoisena joutunut silmän kantamattomiin eli ns. hukkaan. Tai sitten se on vain rehellisesti varastettu minulta. Toivon jälkimmäistä, koska laitteessa ei ollut mitään vikaa ja mielellään Frederikin, Toton ja Ultra Bran sulosointuja soisi muidenkin kuulevan matkoillaan.

Nyt minulla on uusin ja kaunein vihreän värinen soitin johon mahtuu edellä mainittujen muusikkojen lisäksi myös sankka joukko uusia tuttavuuksia reissufiilistä tuomaan. Esimerkiksi Bollywood leffamusiikin helmiä on harkintalistalla.Yksityiskohtana mainittakoon että saman tuotemallin kahdeksan vuotta uudempaan painokseen mahtuu kahdeksan kertaa enemmän biisejä, samalla kun painosta on pudonnut 30%, hinnasta 20% ja akunkesto on tuplaantunut. Ei siis paskempi diili.

Aikatauluista

Kuukautta pidempi yhtäjaksoinen matka on ollut päiväunieni kohde jo pitkään. Vuoden 2012 syksyllä ajatus kypsyi teoiksi ja tässä vähän aikajanaa historioitsijoille:

5.10.2012 Eka reissuplänin drafti (Maalis 2013-Marras 2013, 7 kohdetta)
10.10.2012 Lähtöpäätös on tehty ja pomoja informoitu että vuoden loppuun asti olen käytettävissä
24.10.2012 Tämä blogi aloitettu
26.10.2012 Lennot Intiaan ostettu
16.11.2012 Asunto myyty
23.11.2012 Lentokentällä kirjoitettu toinen reissupläni (Maalis 2013-Maalis 2015, 33 kohdetta)
26.11.2012 Passintestausreissu Kiovaan
12.12.2012 Suuruudenhullut reissuplänit hylätty ja päätetty antaa virran viedä
31.12.2012 Uudenvuoden bileet
18.1.2013 Elmo goes to India bileet Liettuassa
26.1.2013 Elmo goes to India bileet Norjassa
31.1.2013 Viimeinen työpäivä
1.2.2013 Suomeen tekemään valmisteluja

Tänään alkaa olemaan tavarat, rahat ja turvaverkko kasassa. Vielä puuttuu jotain pientä esim. matkavakuutus ja Intian viisumi.

Rahaa nostin viiskyt tonnia kätevästi 100 ja 500 rupian seteleissä. Ei aivan mahdu lompsa kiinni, mutta nyt voi huomiota herättämättömästi maksaa pienillä seteleillä esim. parin satkun taksimatkoja.

Elmo mieron tiellä

Työttömäksi ja kodittomaksi

Toisen kerran elämässäni antaudun elämän vietäväksi ja heittäydyn aivan rappiolle. Siis vapaaehtoisesti tyättömäksi. Hui olkoon mikä hulttio minusta on tullut!

No, sallittakoon kuitenkin kootut selitykset lukijan ruudulle näin tiedon valtaväylän aikakautena internetitse kirjoittaa. Eli eli *köh köh* asiahan on nyt niin notta olinhan minä kokonaiset 15kk turskan hajuisessa öljymaassa mustaa kultaa vuolemassa. Kyllä semmoisen urakan jälkeen ansaitseekin pienen loman. Tosin insinöörimarkkinat on juuri nyt kuumana eikä kukaan kolmesta pomostani olisi halunnut mua päästää duunipaikasta edes pois ja toisestakin paikasta kosittiin - vielä tuplapalkalla!

Sanoin kuitenkin ei kiitos tarjoukselle josta eivät järki-ihmiset kieltäytyisi. Elmoa ei tänä vuonna kiinnosta mammona, vaan Nirvana.

Omaisuuden desimointi

Desimointihan keksittiin Rooman Imperiumin armeijassa, jossa tapettiin joka kymmenes sotilas kapinoivista joukko-osastoista sen kummemmin syyllisyyttä tai syyttömyyttä diagnosoimatta.

Olen desimoinut omaisuuttani kaikin keinoin; sitä on heitetty kaksin käsin roskiin; osa on saatu jopa myytyä; asiakirjoja on skannattu sähköiseksi; tavaraa on annettu tarvitseville. Norjaan ystävälleni säilytykseen jäi stereot ja pahvilaatikko sillä ehdolla että "jonain päivänä" haen pois.

Viimeisellä viikolla illallistettiin tietysti intialaisessa ravintolassa ja läksiäislahjaksi sain silmälaput eli eyepad. Läksiäisbileissä koko baarikaappi oli altistettu juhlayleisön käyttöön ja kehuja hyvistä juhlista sateli jälkikäteen. Mikäs sen parempi keino varmistaa että on turvasatama jos Nirvanaa ei löydykään.

Oman elopainoni verran tuli omaisuutta myös suomeen turvalliseen ja salaiseen paikkaan säilöön. Yksin kun matkustaa kuuden matkalaukun kanssa niin hyvät ystävät ja sukulaiset tulevat tarpeeseen, että saa laukut edes lentokentälle ja pois. Kiitos!

Kaksi koematkaa

Pitkälle matkalle ei missään nimessä kannata lähteä kylmiltään, vaan pitää varmistaa että hommat on pydeessä.

Viime jaksossa mainitun uuden passin kävin viikon ikäisenä leimaamassa Ukrainassa Borispolin lentokentällä kohtalokkain seurauksin. Lentokentällä mua vastassa oli Elli*) jonka kanssa juotiin pikakahvit ennenkuin hän toimitti minut majapaikkaani. Pelimiehenä tietysti pyysin toiset treffit seuraavalle päivälle ja ilmeisesti vanhan ketun charmi puri koska viidennet treffit ovat ensi viikolla suomen Lapissa. Oiva tilaisuus koeajaa vanha rinkka ja uusi kameralaukku tositoimissa ennen Intian vaativia oloja.

Lennot Intiasta kuudenteenkin treffipaikkaan**) on jo ostettu.

*) Nimi muutettu
**) Paljastetaan lähempänä ajankohtaa

Matkatavaroista ja dokumenteista

Ultrakevyt matkustaminen

Enemmän matkustaneet tietävätkin jo että mitä kevyemmin matkustaa, sitä vähemmän tulee hiki, onhan sentään vähemmän fyysistä että henkistä kuormaa kannettavanaan.

Ihan pelkälle "passi ja hammasharja"-linjalle en vielä pääse, vaan otan noiden lisäksi vähän rahaa, rinkan selkään ja kameralaukun. Rinkan päivitystä harkitsin, mutta totesin nopeasti, että vanhalla viidenkymmen litran haalistuneella ja kuluneella halpisrinkalla saa enemmän traveller-uskottavuutta kuin uutuuttaan kiiltävällä Halipatsuipat-merkkisellä luxusrinkalla.Tämä rinkka on sentään nähnyt Afrikan elefantit, Venäjän babushkat sekä Mongolian steppenwolfit. Myönnettäköön että ostin siihen ison vedenpitävän kanoottipussin sisäpussiksi.

Kameralaukun sentään hommasin päivälaukuksi, tähän asti kamera on kulkenut bisnestyylisessä selkärepussa, mutta nyt ei olla bisnesmatkalla. Kameralaukun piti olla kuumuutta yms. kestävä olkalaukku johon menee pelit ja rensselit. Vaan eipä mahtunut 15.4" läppäri sille tarkoitettuun pussiin. Täytynee viedä se itäeuroopassa räätälille tai sitten ottaa itse Leatherman ja ilmastointiteippirulla kauniiseen käteen ja kustomoida uuden uutta virheetöntä ja liatonta laukkua.

Tämä passi sisältää 42 sivua

On se melko nipottamista vielä 2000-luvullakin, maailman ympäri eikä edes intiaan ei saa matkustaa ilman voimassa olevaa passia. Koska matkailu-urani on kohta 10v vanha, passini olisi erääntynyt loppuvuonna 2013 minun ollessa vielä maailmalla. Siispä tarvitsin uuden passin.

Meille ulkosuomalaisille passin tekeminen on kallista. Vuoden 2012 hinnastossa normaalin passin tekeminen kustansi 120e missä tahansa lähetystössä. Verrokiksi samalla aikataululla suomesta saa passin 54e hintaan.

Onneksi Poliisin, tuon teidemme sinivuokon, palvelut ovat nykyään mahdollisia saada express-palveluna muulloinkin kuin vain rikosta tehdessä. Siispä eräänä talvisena torstai-aamuna marssin pienen maalaiskylän Poliisiasemalle uutta passia vaatimaan. Kymmenen minuutin kuluttua olin 87e köyhempi ja saman päivän iltapäiväkahville sain tekstiviestin että uusi passini on noudettavissa Helsinki-Vantaan lentoasemalta Poliisin palvelupisteestä.

Aivan uskomattoman loistavaa palvelua!